Lukijalta: Venäjä-pakotteet ja liian kallis euro syynä Suomen työllisyysasteen ja talouden huonoon tilaan
Talouspoliittisen arviointineuvoston 28.1.2025 julkaistusta raportista ilmenee, että Suomen talouskehitys jäi viime vuonna jälkeen muista Euroopan maista.
Neuvoston mukaan työllisyysaste Suomessa on laskenut enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Raportin mukaan yksi syy tähän on Venäjälle asetetut pakotteet.
Myös euroalueen yhteinen rahapolitiikka on ollut Suomen kannalta liian kireää. Vaikka hallitus on tehnyt monenlaisia leikkauksia, julkinen velka kasvaa yhä.
Vientivetoisina maina Ruotsi ja Tanska ovat vuoden 2008 finanssikriisistä lähtien hyötyneet omista valuutoistaan. Viennistä riippuvainen Suomi on kärsinyt liian kalliista eurosta. Meidän taloutemme ei ole juurikaan kasvanut.
Suomen julkinen velka on noin 225 miljardia, noin 82 prosenttia bruttokansantuotteesta (BKT) ja budjettialijäämä noin 4,5 prosenttia. Molemmat selvästi yli EU:n kasvu- ja vakaussopimuksessa sovitun.
Vastuumme EU:n yhteisistä veloista vuoden 2023 lopussa oli valtiovarainministeriön budjettipäällikön Mika Niemelän mukaan 40,8 miljardia.
Jotakin pitäisi tehdä.
Taito Taskinen
Kuopio
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/