Lukijalta: Varautumisen totuustesti: ketä Suomi suojaa kriisissä – ja ketä ei

Lukijalta

Suomessa puhutaan kriisivalmiudesta kuin tellingistä, joka voidaan tehdä oikein täyttämällä oikeat lomakkeet. Meillä on strategiat, harjoitukset ja viranomaisketjut. Paperilla Suomi on valmis.

Mutta kriisit eivät lue strategioita. Ne lukevat todellisuutta.

Siksi tarvitaan yksi yksinkertainen mittari, joka paljastaa enemmän kuin yksikään turvallisuusselonteko: varautumisen totuustesti.

Jos yhteiskunta ei toimi kriisissä vammaisille henkilöille, se ei toimi kenellekään – ainakaan pitkään.

Tämä ei ole moraalinen väite. Se on järjestelmälogiikkaa.

Vammaiset eivät ole kriisin sivuhuomio – he ovat mittari

Kriisit eivät kohtele kaikkia samalla tavalla. Ne suurentavat olemassa olevia eroja. Vammaiset henkilöt elävät jo rauhan aikana tilanteessa, jossa arki nojaa järjestelmien jatkuvuuteen, avun katkeaminen on välitön riski ja tiedon puute voi olla hengenvaarallista.

Siksi he ovat ensimmäisiä, joihin kriisin murtumat osuvat. Ja juuri siksi he paljastavat nopeimmin, toimiiko yhteiskunta oikeasti.

Paradoksi on tämä: juuri ne ihmiset, joita pidetään kriisissä heikoimpina, paljastavat parhaiten yhteiskunnan todellisen vahvuuden.

Näkymättömyys ei ole vahinko – se on rakenteellinen ratkaisu

Suomen kriisivalmiudessa vammaiset henkilöt mainitaan usein erillisryhminä, alaviitteissä ja jälkikäteisissä arvioissa. Harvoin he ovat mukana suunnittelemassa, testaamassa tai päättämässä.

Tämä ei johdu pahasta tahdosta. Se johtuu normaalin ihmisen oletuksesta, joka ohjaa turvallisuusajattelua: suunnitelmat tehdään yhdelle toimintakyvylle, yhdelle liikkumistavalle, yhdelle viestintäkanavalle.

Kun tämä oletus pettää, koko varautuminen pettää.

Kolme muutosta, jotka läpäisevät varautumisen totuustestin

Suomi ei tarvitse lisää selvityksiä. Se tarvitsee rakenteellisia korjauksia.

1. Vammaiset mukaan varautumiseen tekijöinä, ei kohteina. Ilman heidän kokemustaan varautuminen perustuu oletuksiin. Osallisuus ei ole kuulemista – se on päätöksentekoa.

2. Evakuointi ja suojautuminen testattava heikoimmalla käyttäjällä. Suunnitelma, joka ei toimi apuvälineillä, avustajien kanssa tai hitaammin liikkuville, ei ole kriisikelpoinen. Testaamaton suunnitelma on toive.

3. Saavutettava kriisiviestintä tunnustettava turvallisuusinfrastruktuuriksi. Tieto, jota ei voi ymmärtää ajoissa, ei suojaa ketään. Saavutettavuus ei ole lisäominaisuus – se on toimivuuden ehto.

Osallisuus, testaus ja saavutettavuus eivät ole erityistoiveita. Ne ovat kriisivalmiuden perusrakenne.

Turvallisuus ilman ihmisarvoa on hallinnollinen harha

Kriisit eivät yllätä yhteiskuntaa. Ne paljastavat sen.

Ne näyttävät, ketkä laskettiin mukaan jo rauhan aikana – ja ketkä jätettiin ulkopuolelle. Jos suunnitelma toimii paperilla mutta ei ihmisille, kuka kantaa vastuun?

Jos vammaiset henkilöt jäävät kriisissä yksin, ongelma ei ole heidän haavoittuvuutensa. Ongelma on meidän tekemissämme valinnoissa.

Varautumisen totuustesti on armoton, mutta reilu. Se ei tunne selityksiä, vain seurauksia.

Kriisi ei kysy, kuka on vahva – se paljastaa, ketä yhteiskunta suostui suojelemaan.

Lassi Murto
hallituksen puheenjohtaja, SMA Finland ry
valtuuston jäsen, Heta-liitto ry
Ohjelmakoordinaattori, Abilis-säätiö sr


Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/