Lukijalta: Tulevissa vaaleissa on katsottava kauas
Politiikkaa hallitsevat päivän uutiset, seuraava mielipidemittaus ja lähestyvät vaalit. Hallitukset reagoivat eteen tuleviin ongelmiin, mutta harvemmin pysähdytään arvioimaan, mihin pitkät kehityskulut ovat yhteiskuntaa viemässä.
Johtamisen näkökulmasta tämä on merkillistä. Yrityksiltä ja muilta organisaatioilta edellytetään strategiaa, vaihtoehtoisten tulevaisuuksien arvioimista ja toimintaympäristön muutoksiin varautumista. Politiikassa strategiat jäävät usein tavoiteluetteloiksi, joista puuttuu varsinainen tulevaisuusanalyysi.
Kirjoitin Uuden Suomen blogissani helmikuussa 2014, että politiikassa olisi erotettava lyhyen ja pitkän aikavälin ohjelmat. Lyhyellä aikavälillä on ratkaistava käsillä olevia ongelmia. Pitkällä aikavälillä on arvioitava, ovatko politiikan lähtökohdat enää voimassa ja onko koko suuntaa muutettava.
Ajatus ei ole vain teoreettinen. Vuosina 2012–2015 kirjoittamani tekstit tarjoavat mahdollisuuden arvioida jälkikäteen, voidaanko pitkäjänteisellä tarkastelulla todella tunnistaa tulevia muutoksia.
Helmikuussa 2013 arvioin Yhdysvaltojen olevan vuoteen 2020 mennessä energiaomavarainen. Samassa kirjoituksessa pohdin, mitä tapahtuisi republikaanien noustessa valtaan presidentti Barack Obaman jälkeen. Ennakoin Yhdysvaltojen voivan suuntautua protektionistisempaan politiikkaan kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen.
Donald Trump valittiin Obaman seuraajaksi vuonna 2016. Hänen hallintonsa aloitti laajan tullipolitiikan, ja Yhdysvalloista tuli energian nettoviejä vuonna 2019.
Helmikuussa 2014 kysyin, olisiko hiilitullien käyttöönotto ennen pitkää välttämätöntä. EU hiilirajamekanismi CBAM tuli varsinaisesti voimaan vuoden 2026 alussa. Sen perusajatus on sama: eurooppalaista tuotantoa ei voida velvoittaa maksamaan päästöistään, jos vastaavat tuotteet voidaan tuoda ilman samaa kustannusta muualta.
Kirjoitin myös globaalin talouden keskinäisriippuvuudesta ja riskiherkkyydestä. Jo elokuussa 2012 varoitin tilanteesta, jossa pitkän tuotantoketjun jokin osa pettää eikä laiva saavukaan satamaan.
Koronapandemia, energiakriisi, puolijohdepula ja geopoliittisten jännitteiden aiheuttamat toimitushäiriöt osoittivat, ettei tehokkain järjestelmä ole välttämättä kestävin. Nyt puhutaan huoltovarmuudesta, strategisesta omavaraisuudesta ja kriittisten tuotantoketjujen palauttamisesta Eurooppaan.
Myös teknologian vaikutus työhön oli kirjoitusteni keskeinen teema. Vuonna 2015 kirjoitin, että robotiikka on murtautumassa teollisuudesta palveluihin ja että oppivat algoritmit kykenevät automatisoimaan tehtäviä ilman, että ihminen ohjelmoi jokaisen työvaiheen erikseen.
Tekoälyn vaikutus näkyy jo työllisyydessä, vaikka se ei ole johtanut yleiseen massatyöttömyyteen. Työtehtäviä automatisoidaan, rekrytointeja jätetään tekemättä ja sama tuotanto voidaan saada aikaan aiempaa pienemmällä henkilöstöllä.
Erityisen alttiita ovat monet avustavat ja työuran alkuvaiheen asiantuntijatehtävät. Talous ja yritysten tuotanto voivat kasvaa ilman, että työllisyys kasvaa samassa suhteessa.
Euroalueesta puolestaan arvioin, ettei yhteinen valuutta voi jäädä vain rahapoliittiseksi järjestelyksi. Se johtaa vähitellen kansallisen finanssipoliittisen päätösvallan kaventumiseen ja kasvavaan yhteisvastuuseen.
Pankkiunioni, talouspolitiikan valvonnan vahvistuminen ja EU yhteinen velka ovat sittemmin vieneet kehitystä juuri tähän suuntaan.
Tällaisten ennakointien tarkoitus ei ole todistella, että joku olisi ollut kaikessa oikeassa. En minäkään ollut. Esimerkiksi henkilöautojen määrä ei ole vielä kääntynyt robottiautojen vuoksi laskuun, eikä automaatio ole synnyttänyt ennakoidun suuruista massatyöttömyyttä.
Tulevaisuusajattelun arvo ei kuitenkaan riipu siitä, pystytäänkö jokainen tapahtuma ja sen ajankohta ennustamaan. Olennaista on tunnistaa kehityksen suunta, keskeiset epäjatkuvuudet ja ne oletukset, joiden varaan nykyinen politiikka rakentuu. Sen jälkeen voidaan arvioida, kestävätkö tavoitteet ja ratkaisut myös toisenlaisessa tulevaisuudessa.
Strategiatyö ei ole yhden varman ennusteen laatimista. Siinä rakennetaan vaihtoehtoisia tulevaisuuskuvia, tunnistetaan niiden varhaisia merkkejä ja arvioidaan, millaiset ratkaisut toimivat useammassa kuin yhdessä mahdollisessa maailmassa. Samalla on uskallettava kyseenalaistaa myös politiikan näennäiset itsestäänselvyydet.
Jos tuotantoketjujen keskinäisriippuvuus lisää yhteiskunnan haavoittuvuutta, politiikan on tuettava huoltovarmuutta ja paikallista tuotantoa.
Jos tekoäly heikentää tuotannon ja työllisyyden välistä yhteyttä, verotuksen ja sosiaaliturvan perustaa on arvioitava ajoissa. Jos ilmastopolitiikka siirtää tuotantoa ja päästöjä rajojen ulkopuolelle, ympäristö- ja kauppapolitiikka on yhdistettävä.
Paavo Väyrynen on hiljattaisessa kirjoituksessaan peräänkuuluttanut ennakkoluulottomia ratkaisuja. Vaatimus on perusteltu.
Ennakkoluulottomuus ei tarkoita irrallisten ideoiden heittämistä tai tosiasioiden sivuuttamista. Parhaimmillaan se perustuu pitkään näkymään, huolelliseen analyysiin ja valmiuteen arvioida myös vakiintuneen politiikan lähtökohdat uudelleen.
Politiikassa tarvitaan edelleen kykyä hoitaa päivän ongelmat. Sen rinnalle tarvitaan kuitenkin pitkäjänteistä strategiatyötä, joka ulottuu vaalikausien yli.
Tulevaisuuteen on suunnattava tulevaisuuden ehdoilla, ei mennyttä toisintaen.
Johannes Hirvaskoski
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/