Lukijalta: Olemme ansainneet turvallisen vanhuuden
Mediassa on kuultavissa ja luettavissa usein, kuinka eri puolilla maata vähennetään vanhuksille ja vammaisille tarkoitettuja turvakoti- ja laitospaikkoja joko kunnissa tai kuntainliitossa.
Toiminta tuntuu käsittämättömältä, kun tiedämme, että niin sanotut suuret sodan jälkeen syntyneet ikäluokat ovat saavuttamassa hoivakoti-iän.
Lakkautuksiin liittyen puhutaan vitsinä ”mummo- ja papparallista”, joka on käytännössä sitä, että mummot ja papat viedään virumaan, etten sanoisi kitumaan, maakunnan etäiseen kolkkaan.
He saavat tarvitsemansa fyysiset palvelut, mutta omaisten antama henkinen tuki on pois pyyhkäisty, koska usein samanikäisen omaisen liikkuminen potilasvierailulle on mahdotonta olosuhteista johtuen.
Sääliksi käy todella niitä hoidettavia, joita viskellään milloin minnekin. Kukaan meistä ei ansaitse sellaista kohtaloa, että viimeiset elinvuotemme vietämme pois kotiseudultamme, vaan paikkamme on kotiseudun laitoksissa.
Ei ole myöskään vanhuksille soveliasta, että heidät unohdetaan omaan asuntoonsa olemaan päiväkausia yksin vailla fyysistä ja henkistä tukea.
Kyllä me vanhukset olemme ansainneet elämäntyöllänne tämän yhteiskunnan eteen sen, ettei meitä hylätä. Olemme ansainneet turvallisen vanhuuden. Ettei kenenkään tarvitsisi yksinäisyydessään huokailla: ”Voi, kun joku soittaisi ja sanoisi vaikka, että anteeksi väärä numero”!
Hyvät päättäjät, muistakaa, että kerran solmittu ystävyys tarvitsee hoivaa, eikä sitä saa unohtaa.
Erkki Saari
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/