Lukijalta: Koetun stressin määrä kasvaa hälyttävää vauhtia
Elämme aikaa, joka kuormittaa monin tavoin. Ympäristössämme on tekijöitä, jotka eivät tue kokonaisvaltaista hyvinvointia. Pahoinvoinnin myötä tämän päivän Suomessa on kipukohtia.
Itsemurhan kautta kuolee 750 ihmistä vuodessa; kolminkertainen määrä tieliikennekuolemiin verrattuna. Työkyvyttömänä on 188 000 ihmistä; Turun kaupungin asukasmäärän verran.
Hälyttävää vauhtia kasvaa koetun stressin määrä, täysi-ikäisistä lähes puolet kärsivät pitkittyneestä stressistä; suurin aiheuttaja on oma taloustilanne.
Ei-toivottua yksinäisyyttä kokee joka viides; eniten nuoruudessa ja jälleen vanhuudessa. Pitkäkestoisesta unettomuudesta kärsii 15 prosenttia aikuisista. Liikkumattomuus aiheuttaa yli kolmen miljardin euron kustannukset vuosittain.
Väkivallan uhriksi joutuu liian moni kotonaan tai kodin ulkopuolella. Päihteet hallitsevat rankasti monen kodin arkea. Kiusaaminen varjostaa ja pahimmassa tapauksessa tuhoaa usean lapsen, nuoren ja aikuisenkin elämää.
Tämän ajan kuormittavuuden lisäksi sota-aika on jättänyt tunnekuormaa kansakuntaamme. Kannamme sitä mielissämme ja kehoissamme. Puhumattomuus on syvällä suomalaisuudessa.
Vanhempi väki on monesti puhumatta tunteistaan, työikäiset opettelevat toimimaan puhumattomuuden ja puhumisen välimaastossa, lapset ja nuoret osaavat jo sanoittaa tunteitaan; tosin moni on niistä kuitenkin hiljaa.
Tällä hetkellä moni odottaa palveluihin pääsyä liian pitkään. Jonossa ollessaan uupuu, ei ole työkykyinen, liikkuminen estyy, yöunet menevät. Kaikki eivät edes hae apua tarpeesta huolimatta.
Onko meillä rohkeutta satsata riittävästi hyvinvoinnin edistämiseen, sairauksien vähentämiseksi ja hoidon rinnalla?
Onko meillä keinoja tukea ja arvostaa vanhempien kodeissa tekemää kasvatustyötä, järjestettyjen varhaiskasvatuspalveluiden lisäksi?
Onko meillä halua kohdata ihmisiä hyväntahtoisuudella, niin kasvotusten kuin somessa ja muualla? Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millä tavalla toisia kohtaa. Kukaan ei velvoita ilkeyteen – se on oma valinta, jos on.
Tarvitsemme toimia sen eteen,
että asenneilmapiiri olisi tulevaisuuteen rohkaiseva ja kannustava,
että tunnistamme kipukohdat ja haemme ratkaisuja,
että työelämän lisäksi voimavaroja riittäisi läheisten kohtaamiseen,
että työntekoa leimaisi into kiireen sijaan,
että arjessa kiinni pitävää tekemistä olisi jokaiselle toimintakykyä vastaavalla tasolla,
että kodeissa olisi tilaa lapsille ja nuorille – tulevaisuudelle,
että perheissä ehdittäisiin olla yhdessä, luoda pohjaa luottamukselle ja hyvälle vuorovaikutukselle,
että kukin saisi tarvitsemansa avun tarpeen tullen ja palveluissa kohdattaisiin ihminen aidosti ja läsnä ollen.
Jospa tänä jouluna sytytämme kynttilän, pysähdymme hetkeksi ja tunnemme kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä meillä jo on, ojennamme kätemme, sanomme ystävällisen sanan ja luomme omalta osaltamme ympärillemme hyväntahtoisuutta.
Sitä sopii tähän maailmaan paljon lisää.
Anna-Kaisa Lepistö, Oulun kaupunginvaltuutettu (kesk.),
tarkastuslautakunnan jäsen
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/