Lukijalta: Herätys ja ryhdikkyyttä
Arvoisa kepun johtoporras, vaikka vaaleihin on aikaa vielä runsas puoli vuotta, on nyt aika ryhdistäytyä ja kiertueillanne ympäri maata voimakkaasti ehdollistaa nykyhallituksen tekemät toimet. Mitään puuttumista ei saa tehdä räksyttäen, vaan aina perustellusti ja mieluusti keskustalaisten vaihtoehtojen pohjalta.
Hallituksen nykymeno on tullut lähes tiensä päähän. ja tulevat vaalit lyövät lopullisen tuomion sinetin tapahtuneille näennäishyvinvoinnin alkeille. Nyt puhutaan talouden noususta, joka perustuu yhtiöille annettuihin verohelpotuksiin eikä koske juurikaan kulutuksen kasvua.
Kannattaa muistaa, että keskusta on aina ollut ahkeruuden ja pienyrittäjyyden puolestapuhuja ja niihin kannustava puolue. Samalla se on teroittanut yhteiskunnan oikeutta kantaa verotuksella kokoon kohtuullisen tasapuolisuuden takaamista yhteiskunnan kansanryhmien jäsenille.
Valitettavasti keskusta on ollut aivan liian vaitonainen tiedotusvälineissä esiintymisessä. Ehkäpä tämä on syynä pienoiselle kannatuksen laskulle. ”Kiekko jäähän ja nimi lehteen”-systeemillä on ilmeinen teho tänäkin päivänä ja juuri näin vaalien alla.
Ulostuloilla ja perustelluilla ehdotuksilla kannatusta voidaan nostaa aina. Jokin kansanryhmä voi olla huomion kohteena, ja väitän, että eläkeläisten verotus on tämän päivän pointti, josta kannattaa puhua ja kyseenalaistaa sen korkeus.
Ei ole mitään mieltä, että elämätyönsä tehneet ja veroja maksaneet kansalaiset joutuvat vielä nytkin korkean verotuksen maksajiksi.
Hyvää kesää ja antoisia marjareissuja.
Erkki Saari
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/