Lukijalta: Aristokratia, demokratia vai dynastia?
Euroopan historia on suurimmalta osaltaan aristokratian historiaa. Läpi vuosisatojen Habsburgit sekä muut suvut sodilla ja naimakaupoilla kilvoittelivat maanosan ylikansallisesta hegemoniasta. Siinä sivussa suuri osa kansaa oli milloin maaorjia, milloin tykinruokaa, milloin orastavan teollisuuden työvoimaa. Demokratia, kansanvalta sellaisena kuin sen ymmärrämme, on suhteellisen nuorta.
Yhdysvallat syntyi vastalauseena Euroopalle. Vapautta kaipaavat ihmiset lähtivät Euroopasta etsimään onneaan valtameren taakse. Demokratia valettiin perustuslakiin ilman aristokratian valtaa. Aika ajoin demokratia on koetuksella silti Yhdysvalloissakin.
Kiinan historia puolestaan jäsentyy dynastioiden kautta. Ensimmäinen Xia-dynastia hallitsi 500 vuoden ajan 2100-1600 ennen ajanlaskumme alkua. Viimeinen eli kommunistisen puolueen hegemonia on jatkunut 75 vuotta nykyisessä Kiinan kansantasavallassa.
Historia kirjoittaa myös tätä päivää.
Geopoliittisesti Xi haluaa Taiwanin, Putin Ukrainan. Trump lisää kierroksia ja parantaa omia neuvotteluasemiaan vaatimalla Panaman kanavaa ja Grönlantia.
Panokset kovenevat. Mitä tekee Eurooppa? Jatkuva sääntelyn lisääminen, tulonsiirtounioni tai pyrkimykset kontrolloida some-alustoja eivät lupaa hyvää Euroopalle eivätkä demokratialle.
Globaalissa kilpailussa hegemoniasta mittelevät tänään yhdysvaltalainen demokratia ja markkinatalous, eurooppalainen keskusjohtoisuutta lisäävä sääntelytalous sekä kiinalainen dynastia ja valtiokapitalismi. Autoritääris-aristokraattinen Venäjä haluaa palauttaa suurvalta-aseman ja tekee sitä laittomin keinoin.
Voittajan veikkaaminen on vaikeaa ellei mahdotonta. Huomattavasti helpompaa on arvioida kliseenomaisesti, että geo- ja talouspoliittiset mannerlaatat liikkuvat.
Eurooppalaisella taloudella ja demokratialla ovat parhaat vuotensa takanapäin mikäli se jatkaa sääntelyn ja tulonsiirtounionin viitoittamaa tietä kohti suunnitelmataloutta. Parempi tulevaisuus voi syntyä oivalluksesta, että vahva ja toimiva markkinatalous on demokratian keskeisiä kulmakiviä.
Petri Roininen
yrittäjä ja diplomi-insinööri, keskustan kasvuryhmän puheenjohtaja
Vantaa
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/