Kotimaiset elintarviketuottajat vähittäiskaupan rahoittajia
Suomen liittyminen Euroopan unioniin oli työläs ja onnistui tietääkseni Saksan myötävaikutuksella, jolla saatiin muut EU-maat hyväksymään Suomen maataloudelle pohjoisen alueen tuet, mitkä tarvittiin tässä yhdistymisessä maataloustuotteiden tuottajahintojen ”harmonisoinnin” takia.
Tämän seurauksena suomalaisen maidon tuottajahinta puolitettiin ja kaupan osuus tuplattiin. Yksikköhinta ei vielä sinänsä se varsinainen ongelma sille, minkä tasoisia katteita nämä kaksi ruokaketjun eri osat saavat omilla liiketoimillaan.
Liittymistä mainostettiin mm ruuan hintojen alenemisella. Joo, aleni, mutta vain kaupalle, joka ei sitten kuitenkaan luopunut näin saavuttamasta edusta, jossa olisi pitänyt antaa ruuan kaupalle alentuneen hinnan siirtyä kaupan hintoihin kuluttajille asti. Näin ei kuitenkaan päässyt käymään. Miksi?
Vuosia sitten kävi Jyväskylän uudella, Euroopan nykyaikaisimmalla meijerillä tuhansia vieraita. Meijerin esittelyssä kerroin samalla silloisen maitolitran hintajakauman. Tuottajan osuus oli 60 prosenttia, meijerin 15 prosenttia, kaupan 17 prosenttia ja pakkauksen loppu. Eräässä ryhmässä ollut kauppias valitteli kaupan osuutta pienenlaiseksi.
Minulta meni viitisen sekuntia, kun vastasin hänelle, että ei huolta, te saatte osuutenne paljon useammin, kuin maidontuottajat. Asia jäi silleen lähes kolmeksi vuosikymmeneksi, kunnes parisen vuotta sitten kuulin tuottajan osuuden pudonneen puoleen noin 30 prosenttiin, meijerin nousseen 17 prosenttiin ja kaupan osuuden lähes kaksinkertaistuneen niinikään noin 30 prosenttiin. Ajatellaanpa tätä asiaa eräällä lailla varastokierron kautta. Maidontuottajan 1000 euroa tuottaa 300 euroa kerran kuussa, meijeri 170 euroa kahdesti kuussa laskutusjaksojen ollessa parin viikon välein.
Kauppa saa tuhannesta eurosta lyhyen myyntiajan maidoista parhaimmillaan jopa kymmenen kertaa kuukaudessa tuon 300 euroa. Näin varastokierrolla laskettuna tuottaja saa vuodessa tuottoa 1000 eurolle 3600, meijeri 4200 ja kauppa 36 000 euroa.
Alkutuottaja ja jalostusporras joutuvat maksamaan omat tuotantokustannuksensa ennen tuotteista saatavaa tuloa. Kauppa maksaa myymistään lyhyen myyntiajan elintarvikkeista vasta jälkikäteen eli vasta sitten kun tuotteet on jo myyty.
Lyhyen myyntiajan elintarvikkeiden kaupassa kauppa ei tarvitse omaa rahoitusta, koska elintarvikekauppa rahoittaa itse itsensä.
Tämä kaupan osuus ei tarkoita niitä yksityiskauppiaita, jotka ovat jonkun ketjun jäseniä. Hehän ovat usein isäntäketjuunsa nähden vastaavassa asemassa tuottajien kanssa eli kauppaketjun armoilla.
EU näyttäisi olevan kaupallisten toimijoiden instrumentti.
Tuottajille maksetut tuottajahinnat putosivat jostain syystä samoihin aikoihin, kun liityttiin EU:n tai siinä vaiheessa, kun liityttiin euroon. Noihin aikoihin tapahtui tuottajan kannalta kaksi merkittävää hintojen muutosta. Maidon tuottajan osuus maitolitran hinnasta putosi noin puoleen entisestä ja samanaikaisesti väkilannoitteiden ja muidenkin tuotantopanosten hinnat nousivat huomattavasti. Ja tälle nousulle ei loppua näy. Sen sijaan tuottajille maksettavat hinnat on jäädytetty kauppaketjujen hallitsevan markkina-aseman seurauksena lähes sille tasolle, mihin ne unioniin liityttäessä jäivät!
Näistä unioniin liittymisen seurauksista syntyi tuottajille tulokuoppa, jota sitten ryhdyttiin täyttämään niillä kuuluisilla EU-tuilla. Tässä toteutuu eräänlainen tulonsiirto, jossa veronmaksajien rahaa siirretään tuottajien kautta elintarvike- ja tarvikekaupalle. Tuottajat toimivat tuon rahan välikätenä. Lisäksi alkutuottajia rasittavat EU-tukien saannin edellyttämät valvonnat ja usein pikkutarkat tarkastukset. Valvontakoneisto ei sekään ole ilmainen.
Ruoka, metsä ja kotimainen energia ovat omissa käsissämme ja niissä riittää työtä. Sen lisäksi ne on koko ajan otettavissa tarmokkaampaan käyttöön kun vain tahtoa ja ymmärrystä riittää.
Ei riitä, että vain Suomessa toteutuisi ruokaketjun eri osien tuottavuutta seuraava indeksi. Tämä ongelma koskee kaikkien maailmassa tuotettujen käyttötavaroiden tuotanto- ja markkinointikejuja. Niin kahvin-, banaanien-, puuvillatuotteiden-, teollisuuden arvometallien ja niin edelleen raaka-aineiden ja valmisteiden tuotanto- ja markkinointiketjuja. Miksi maailmassa saa vallita kaupan mafialuonteiset otteet. Hallitsevine markkina-asemineen joka ikisellä alalla.
Eikö tässä ole maailman kauppajärjestölle tehtävää, ei tietenkään, kun se on ”kauppajärjestö”. Kenellä sitten? Mutta tehtävää on. Näiden tuotantoketjujen arvojen vääristymä koettelee koko sivistynyttä maailmaa, mutta ennen muuta niitä maita, jotka ovat alkutuottaja-asemassa, kuten nyt vaikka Kauko-Idän malesialaiset.
Lauri Jokinen
Karstula
