Rantakankaan yllättävä menehtyminen kosketti Oulun keskustalaisia Kulmunin kahvitilaisuudessa – “Tuntuu epäreilulta“

Keskusta

Kansanedustaja Antti Rantakankaan (kesk.) yllättävä poismeno oli varmasti monella mielessä, kun keskustalaiset kokoontuivat maanantaina puolueen puheenjohtajan Katri Kulmunin tarjoamille aamukahveille Oulun keskustassa sijaitsevaan kahvilaan.

Rantakangas oli monelle tilaisuuteen osallistujalle tuttu, sillä oltiinhan hänen oman keskustapiirin, Pohjois-Pohjanmaan, tilaisuudessa.

Kulmuni sanoi tilaisuuden alkusanoissaan ymmärtävänsä hyvin, että pidetyn henkilön äkillinen kuolema koskettaa erityisesti Oulun vaalipiirin ihmisiä.

Silminnähden surullinen puheenjohtaja ilmaisi olevansa yhä järkyttynyt tapahtuneesta.

– Tuntuu epäreilulta, että elämä katkesi kesken, hän summasi.

Kulmuni kuitenkin korosti, että Rantakangas olisi varmasti toivonut politiikan tekemisen ja työn jatkuvan.

Yleisöä Kulmunin kahvitilaisuuteen oli saapunut paljon: kahvila oli viimeistä paikkaa myöten täynnä ja osa joutui seisomaankin.

Lyhyessä puheenvuorossaan Kulmuni esitteli oululaisyleisölle politiikan tilannekuvaa hallituksen työskentelystä elinkeino- ja talouspolitiikkaan, lapsilisien korotusaikeista koulujen kirkoissa järjestettäviin joulujuhliin ja aluepolitiikasta Kalajoen puoluevaltuuston kuulumisiin.

Lyhyessä keskusteluosuudessa keskustalaiset kysyivät muun muassa, että milloin Ylivieska–Oulu -kaksoisraiteen rakentaminen käynnistyy.

– Sitä en voi luvata, milloin se valmistuu, mutta hyvin tärkeä hanke se on koko Pohjois-Suomelle ja sitä myöten koko maalle, Kulmuni naurahti.

Elinkeinoministerin mukaan hanketta edistetään.

Kemin biotuotetehdashankkeesta kysyttäessä Kulmuni sanoi valtion olevan valmistautunut isojen investointien tukemiseen muun muassa infrastruktuurihankkeiden mahdollisella rahoittamisella.

Soten osalta tuore keskustan puheenjohtaja sanoi olevansa odottavalla kannalla, kun koko sote-uudistuksen suunnan näyttävän Uudenmaan erillisratkaisun pitäisi olla valmis vuodenvaihteen tienoilla.

Yleisöä kiinnostivat myös sähkön siirtohinnat ja liikenneratkaisut.