Maria Pulkasta Pohjoismaiden Keskustanuorten varapuheenjohtaja

Keskustanuoret

Kuopiossa kauppatieteitä opiskeleva Maria Pulkka, 21, on valittu Nordiska Centerungdomens Förbund NCF:n, eli Pohjoismaiden Keskustanuorten ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.

Pulkka vaikuttaa myös kotipiirinsä Kaakon Keskustanuorten johtokunnassa ja Keskustanuorten kansainvälisessä jaostossa.

– Olen erittäin innostunut uusista haasteista ja mahdollisuuksista, mitä tuleva luottamustoimi tuo tullessaan, Pulkka kertoo Keskustanuorten tiedotteessa.

Pulkan mukaan NCF on ollut keskustanuorille erittäin tärkeä yhteistyöelin ja vaikuttamiskanava.

– On kunnia saada tehdä merkityksellistä työtä tässä organisaatiossa.

Keskustanuorten puheenjohtaja Hanna Markkanen iloitsee Pulkan valinnasta.

– Uskon ja luotan, että Marian johdolla saamme Keskustanuorissa enemmän esille Pohjoismaista yhteistyötä ja sen tuomia mahdollisuuksia. Sille on totta totisesti tässä ajassa tilausta, hän sanoo.

NCF on Pohjoismaiden keskustaliberaalien nuorten yhteistyöorganisaatio, josta on edustusta ympäri pohjoismaita Suomesta, Ruotsista, Tanskasta, Norjasta sekä Islannista. NCF on yli 16 000 nuoren kattojärjestö.

NCF perustettiin vuonna 1965 Pohjoimaisen yhteistyön edistämiseksi nuorille, joilla on samanlainen ideologinen ajatusmaailma. NCF on tärkeä vaikuttamisorganisaatio myös Pohjoismaiden Nuorisoneuvostossa (Ungdomens Nordiska Råd).