Keskustan Kettunen: Vaalan uuden vankilan varmistuminen tarkoittaa työpaikkojen säilymistä alueella

Keskusta

Keskustan kainuulainen kansanedustaja Tuomas Kettunen iloitsee hallituksen päätöksestä, joka varmistaa Vaalan uuden vankilan rakentamisen.

Raha-asiainvaliokunta hyväksyi torstaina tulevan vankilan vuokrasopimuksen. Uusi vankila on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2023.

– Vuosien työmme tuotti tulosta. Tätä päätöstä on pohjustettu pitkään, Kettunen iloitsee lähettämässään tiedotteessa.

Kettusen mukaan Vaalan nykyinen, purkuikään ehtinyt vankilarakennus on luonut paljon epävarmuutta alueen ihmisten elämään. Käytännössä ihmiset ovat pelänneet työpaikkojen puolesta.

Uusi vankila tulee hänen mukaansa olemaan entistä suurempi. Vankipaikkojen määrä nousee 80:stä sataan. Se tarkoittaa työpaikkojen säilymistä alueella.

– Vankiloiden sijoittaminen ympäri Suomen parantaa vankien omaisten mahdollisuuksia vierailla vankien luona. Omaisten tapaamiset ovat tärkeässä roolissa helpottamassa vankien paluuta yhteiskuntaan.