Karina Jutila:

Kiusaaminen on väärin politiikassakin

Blogi

”Sitä ei vieläkään tajuta, kuinka pitkälle se kiusaaminen vaikuttaa ihmisessä.”

Näin kertoo työn ja koulutuksen ulkopuolella oleva nuori tohtori Jenni Simosen tuoreessa e2 Tutkimuksen raportissa.

Kiusaaminen vahingoittaa, pahimmillaan se rikkoo ihmisen. Ongelma on tuttu myös työelämästä. Arvioiden mukaan yli sata tuhatta suomalaista kokee olevansa kiusattu työpaikallaan.

Työterveyslaitoksen mukaan kiusaamista on toistuva, pitkään jatkuva ja systemaattinen kielteinen kohtelu, loukkaaminen, alistaminen ja mitätöinti.

Viime aikoina politiikassakin on keskusteltu käytöstavoista. Eräiden kansanedustajien luonnehdinnat kollegoistaan ovat koetelleet sopivan rajoja.

Presidentti Sauli Niinistön muistutus valtiopäivien avajaispuheessa oli paikallaan: ”Vaikka asiat täällä riitelevät, tulee ihmistä kunnioittaa.” 

Journalismissakin haetaan ilmaisun rajoja. Menestyäkseen toimitusten on saatava uutisvoittoja ja kerrottava asioista kiinnostavasti. Värikäs kieli on entistä tärkeämpää erityisesti silloin, kun työ rahoitetaan klikkauksilla.

Hyvän maun rajoja ei ole helppo määritellä aikana, jolloin osa meistä vaalii edelleen perinteisiä käytöstapoja ja osa on innostunut raisummasta sanailusta, joka kukkii erityisesti somessa.

Pilkkakirveet ovat olleet käytössä ennenkin ja ylilyöntejä on nähty. Menneellä ei kuitenkaan kannata nykyistä puolustaa. Nyt voidaan luoda omat keskustelun periaatteet ja tavoitella parempaa. Ainakin blogissa voi heittää joitakin yleviä ajatuksia.

Politiikassa on kirjoittamaton sääntö, että ihmisen terveydentilalla ei julkisuudessa spekuloida. Myös poliitikon läheiset jätetään rauhaan, jos he eivät itse ole astuneet julkisuuteen.

Muutaman lisäsäännön voisi asettaa. Ihmisten ulkonäön voisi jättää kommentoinnin ulkopuolelle. Jatkossa kukaan ei olisi kalmanvaalea tai yönmusta. Kurvit kohdallaan -kieli jäisi henkiin korkeintaan viihdejournalismissa.

Aikakausi on jo muuttumassa. Rumansävyisiä sanoja kirjoittaessa sormenpäitä kuumottaa. Lopulta nimittelyyn sortuvat vain ne, jotka eivät osaa vivahteikkaampaa ilmaisua.

Toimituksille kieli ja käsitteet ovat itsemääräämisoikeuden pyhää ydintä. Se ei kuitenkaan saa estää keskustelua aiheesta, pikemminkin päinvastoin.

Menestyvät mediatalot ovat kiinnostuneita kulttuurin muutoksesta ja tekevät omat johtopäätöksensä havainnoistaan.

Yksi vaihtoehto on kiistää ilmeinen. Toinen vaihtoehto on antaa tilaa journalisteille, jotka huomaavat uutisaiheista ainutlaatuisen ja osaavat kirjoittaa terävästi, tarvittaessa julmastikin loukkaamatta ihmistä.

Sekä politiikassa että journalismissa ihmistä voi kohdella ihmisenä ja löytää myös sanat siihen.

Karina Jutila