Miksi Syyrian sota ei lopu?
Syyrian sisällissotaa on käyty seitsemän vuotta, eikä päätä näy. Kuolleiksi arvioidaan 350 000, maasta on paennut kenties seitsemän miljoonaa.
Yksin Turkissa lienee 3,5 miljoonaa syyrialaista, leireissä enimmäkseen lähellä Syyrian rajaa.
Nuo Turkkiin pysäytetyt haluaisivat mieluummin päästä Eurooppaan, jonne suuret joukot olivat matkalla, kunnes Erdogan ja EU sopivat matkan katkaisemisesta.
Lännen demokratiat paheksuvat nyt paljon hillitymmin ”sulttaanin” kovia otteita maassaan, kun vaarana on, että tämä päästää miljoonat vaeltamaan kohti Eurooppaa.
Turkin rooli osoittaa Syyrian sisällissodan monitahoisuuden. Samalla se osaltaan selittää, miksi sen lopettaminen on niin vaikeaa.
Mieleen tulee vertailu omaan sisällissotaamme sata vuotta sitten. Julmaa tappamista ja hävitystä sekin oli, mutta sentään lyhyt.
Kuten Syyrian, myös Suomen osapuolten taustalla oli suurvaltatukijansa. Mutta meillä niistä toinen oli ylivoimainen ja kykeni sanelemaan toiselle ehdot.
Kun Saksa määräsi Brest-Litovskissa maaliskuussa 1918 Leninin lopettamaan muutenkin hiipuneen apunsa Suomen punaisille, sodan lopputulos oli selvä.
Maihinnousullaan Saksa joudutti sodan loppua, mutta kyllä se ratkesi jo silloin kun Mannerheim valloitti Tampereen. Punaiset jaksoivat enää kuukauden toivotonta vastarintaansa.
Syyriassa on toisin.
Sota alkoi arabikevään hengessä kapinalla, jonka ”maltillista oppositiota” rohkaisi ja rahoitti länsi ja islamistisia porukoita lännen liittolainen Saudi-Arabia.
Assadia vastaan soti myös pahamaineinen Isis, joka oli vielä voimissaan.
Assadin pelasti Syyrian vanha liittolainen Venäjä. Suurvalta-asemaansa palauttava Putin antoi Assadin armeijalle ilmatukea, ja se pääsi vähitellen niskan päälle. Sen jälkeen kun kapinallisten hallitsema Aleppo pari vuotta sitten kukistui, oli selvää, kumpi sodan voittaisi.
Sota on jatkunut julmana. Kumpikin osapuoli on syyllistynyt sotarikoksiin, Assadin armeija käyttänyt kaasuakin.
Sotimista säätelevät kansainväliset sopimukset hyväksyvät tappamisen räjähteillä, mutta eivät taistelukaasuilla.
Kun sitä ilmeisesti nyt käytettiin kapinallista Itä-Ghoutaa nujerrettaessa, on kansainvälinen yhteisö antanut jylisevän tuomion. Britannian ulkoministeri vaati ”voimakasta ja päättäväistä kansainvälistä reaktiota”. Trump sanoi, että teosta on maksettava ”suuri hinta”.
Niinpä niin. Mutta mikä se olisi?
Bushin koalition sotaretki Irakiin todisti, että vieraalla sotavoimalla ei arabimaasta lännenmallista demokratiaa tule, vaikka diktaattori saataisiin hengiltä.
Maasotaan länsi ei sotilaitaan lähetä, ilmaiskuilla ei enää itse sisällissodan voimasuhteita käännetä.
Olkoon Assad millainen roisto tahansa – elukka, kuten Trump sanoo – niin fakta on, että sitä vähemmän Syyria kärsii, mitä pikemmin kapinalliset ja heidän tukijansa myöntävät, että hän voitti sisällissotansa ja pysyy presidenttinä.