Tarkan pelin paikka
Seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa jokseenkin 16 kuukautta, alle puolitoista vuotta. 2020-luvun suomalaisessa politiikassa se on lyhyt aika.
Pelin henki on selvä: jos haluat menestyä vaaleissa ja vaikuttaa seuraavan vaalikauden politiikkaan, nyt on korkea aika kääriä hihat ja ryhtyä töihin.
Eikä politiikassa Luoja elätä tai palkitse laiskoja, yleensä vaaleissa valtaa on luvassa vain menestyjille. Pääsääntöisesti vaalitulos ratkaisee, mitkä puolueet muodostavat hallituksen ja kenelle lankeaa oppositiossa olemisen kyseenalainen ilo ja autuus.
Pelissä vaalien voittajat ovat vahvoilla, mutta suomalaisessa kansanvallassa hallituksen ovet voivat aueta myös hävinneelle. Esimerkkejä löytyy lähimenneisyydestä. Sekään ei ole tavatonta, että vaali-illan tv-lähetyksessä kaikki puoluejohtajat julistautuvat voittajiksi: politiikka on joskus pienten marginaalien peliä siinä, missä jääkiekkokin.
Vaalien alla puolueiden kuuluu spekuloida myös hallituspohjalla. Vanhaan hyvään aikaan riitti, että puoluejohtaja ohitti toimittajien mieluisinta hallituspohjaa koskevat kysymykset yleispätevällä ”vaalitulos ratkaisee”-vastauksella. Omat kortit oli hyvä pitää piilossa vähintään vaali-iltaan saakka.
Ennen oli niin, mutta 2020-luvulla puolueista on tullut suorasukaisempia. Äänestäjille annetaan vihjeitä ja varoituksia erilaisista hallituspohjista. (Uhka)rohkeimmat poliitikot kertovat suoraan, minkä puolueen kanssa ei ainakaan ole valmis hallitukseen.
Mitä me äänestäjäpoloiset tiedämme tällä hetkellä vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeisestä hallituspohjatilanteesta, kuka haluaa leikkiä kenenkin kanssa? No sen ainakin, että puoluekentän vasemmalla laidalla ja vihreissä perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen meneminen lienee ylipääsemätön rasti.
Jos SDP on suurimpana puolueena valitsijan paikalla, lähteekö se tavoittelemaan sinipunaa vai yhteistyötä keskustan kanssa? Vastaus riippuu, keneltä kysyy: puolueessa on perinteisesti yhteistyöhaluja molempiin suuntiin.
Valtaan ja sen käyttämiseen tottunut kokoomus ei tunnu olevan kovinkaan ronkeli. Sille taitaa kelvata hallituspohjaksi lähes kaikki mahdolliset kombinaatiot, missä vain itse saa olla mukana. Nykykokoomuksen sielunelämä voi kallistaa vaakakuppia porvariyhteistyön puolelle, mutta mielipidemittausten perusteella käteen taitaa jäädä sinipuna tai edelleen epätodennäköinen SDP:n, kokoomuksen ja keskustan hallitus.
Taktiikka voi olla tilanteeseen sopiva ja toimiva, mutta hätäisempi äänestäjä voi tulkita puheet kannanottona perinteistä punamultayhteistyötä vastaan.
Entä sitten kolmen suuren puolueen joukosta keskikastiin pudonnut keskusta, mitä se tahtoo? Omia joukkoja herätellään pelottelemalla sinipunan paluulla ja utopistisilla puheilla pääministerin paikan tavoittelemisesta. Molemmat ovat hyviä täkyjä myös liikkuvien äänestäjien kalastelussa.
Pienen tauon jälkeen puolue on kaivanut naftaliinista myös voivottelut Rinteen ja Marinin hallitusten karmeista kokemuksista. Se on hallituspohja, johon keskustan kellokkaiden mukaan ei hetkeen aikaan palata, oli vaalitulos mikä tahansa.
Vanhojen muistelulla puolue pesee pois takinliepeisiin tarttunutta vihervasemmistolaista töhnää ja tekee samalla itseään tykö puoluekentän oikealle laidalle.
Taktiikka voi olla tilanteeseen sopiva ja toimiva, mutta hätäisempi äänestäjä voi tulkita puheet kannanottona perinteistä punamultayhteistyötä vastaan.
Jos näin käy, hyvä tarkoitus kääntyy itseään vastaan, sillä mielipidemittausten mukaan aika moni kansalainen kelpuuttaisi juuri SDP:n ja keskustan seuraavaan hallitukseen.