On aika muuttaa suuntaa
Maailmaa myllertänyt koronapandemia on hellittämässä otettaan myös Suomessa. Yhteiskuntaa ollaan vihdoin avaamassa.
Voimme tavata ystäviä, järjestää tapahtumia ja suunnitella elämää pidemmälle kuin seuraavaan rajoituksia pohtivan työryhmän kokoukseen asti.
On aika pohtia mitä me yksilöinä ja maana olemme menneestä puolestatoista vuodesta oppineet.
Opimme ainakin sen, että hajautettu yhteiskunta on vahvuutemme. Rajoitusten ja sulkutilojen vallitessa ihmiset hakeutuivat metsiin ja mökeille, joissa voi nauttia omasta tilasta ja puhtaasta luonnosta. Moni matkasi takaisin kotiseudulleen ja entinen mummola muokkautui koko perheen etätyöpisteeksi.
Muuttovirta kääntyi pitkästä aikaa pois kasvukeskuksista.
Maailma on täynnä mahdollisuuksia, kun vain osaamme tarttua toimeen ja lähteä toteuttamaan niitä.
Huomasimme myös maamme omavaraisuuden merkityksen. Keskeinen tekijä maan omavaraisuudessa on ruoka ja energia. Niiden juuret juontavat maakuntiin, joista löytyvät vastuullisesti kasvatetut metsät ja puhdasta ruokaa tuottavat tilat.
Maa- ja metsätalousyrittäjämme ansaitsevat kiitoksen lisäksi myös oikean korvauksen työstään koko Suomen hyväksi.
Omavaraisuuden merkitys huomattiin myös teollisuudessa. Teollisuuden ongelmaksi muodostui rajojen kiinni mentyä pula komponenteista. Ilman osia tuotteet eivät valmistuneet ajoissa.
Korona-aika on osoittanut keskittämispolitiikan kestämättömyyden. On aika muuttaa suuntaa. Suunnaksi pitää ottaa hajautetummin toimiva ja tasapainoisemmin kehittyvä Suomi. Tarvitaan aluepolitiikkaa, joka mahdollistaa elämisen edellytykset koko Suomessa.
Omalta osaltani teen tätä työtä Harvaan asutun maaseudun parlamentaarisen työryhmän (Hama) puheenjohtajana.
Työryhmämme tehtävänä on seurata harvaan asuttujen alueiden erityiskysymyksiä sekä vahvistaa näiden alueiden elinvoimaisuutta. Ryhmämme on laatinut toimintasuunnitelman, jonka mukaan tulemme rahoittamaan 12 miljoonalla eurolla hankkeita ja kokeiluja.
Hankkeita ollaan avaamassa esimerkiksi matkailuun (ruoka-, luonto- ja metsästys- ja kalastusmatkailuun), etätyöpisteiden perustamiseen sekä kulttuurin ja koulutuksen ympärille.
Selvitettävissä asioissa on myös monipaikkaisuuteen liittyvä e-kuntalaisuus ja Japanin kotiseutumalli. Norjan mallin mukainen opintolainan hyvitysjärjestelmä on edennyt jo ministeriön valmisteltavaksi ja sen on tarkoitus tulla kokeilulakina voimaan vuoden 2023 alusta.
Maailma on täynnä mahdollisuuksia, kun vain osaamme tarttua toimeen ja lähteä toteuttamaan niitä. Tulevaisuus asuu myös seutukaupungeissa, kylissä ja hiekkateiden varsilla.