Suomella on suuria vaikeuksia saavuttaa EU:n ilmastovelvoitteita, varoittaa raportti. Syken tutkijan mukaan tehokas keino hiilinielujen vahvistamiseksi olisi keppiä ja porkkanaa tarjoava hiilitukijärjestelmä.
TEM:n Juhani Tirkkosen mukaan polttoaineen sekä esimerkiksi EU-alueen ulkopuolisen raudan, alumiinin ja lannoitteiden hintoihin voi kohdistua lähivuosina nousupaineita, mutta ajan kanssa vaikutuksilla on tapana tasaantua
Lakien hyväksyminen merkitsee loppua pitkälle poliittiselle taistelulle, jossa on toistuvasti suistettu raiteiltaan yritykset ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kyse on kuitenkin vasta ensimmäisestä askeleesta maan päästövähennystavoitteiden toteuttamisessa.
IPCC:n mukaan 2020-luku on ratkaiseva vuosikymmen tulevaisuuden kannalta. Tehokkaita toimenpiteitä on vielä tarjolla, mutta niidenkin määrä vähenee lämpenemisen edetessä.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eeva Kalli kiittelee keskustalaisten pitkäjänteistä työtä kotimaisen puhtaan energian edistämiseksi.
Ilmastopaneeli...