Autoja kutsuvat korjauksiin sekä viranomaiset että valmistajat
Autoja kutsuvat takaisin korjauksiin sekä viranomaiset että valmistajat vapaaehtoisesti.
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi lähettää takaisinkutsun, jos autossa on liikenneturvallisuutta tai ympäristöhaittoja koskeva vika.
Autovalmistajat kutsuvat huoltoon, jos automallista on löytynyt jotakin vikaa tai autoa halutaan muuten päivittää.
– Varmaan on enemmän sellaista, että valmistaja huomaa jossakin asiassa olevan korjattavaa, sanoo Autotuojat ja -teollisuus ry:n tekninen asiantuntija Markus Markkanen.
Trafi arvioi, että autojen takaisinkutsut korjauksiin ovat olleet hieman lisääntymään päin, mutta eivät mitenkään voimakkaasti. Sen sijaan Autotuojat ei usko, että takaisinkutsut olisivat lisääntymässä.
– Ne ovat olleet pikkuisen lisääntymään päin esimerkiksi verrattuna viime vuoteen, sanoo tarkastaja Esa Stenberg Trafista.
Hänen mukaansa kyse on kuitenkin mutu-tuntumasta. Myös Autotuojien toimitusjohtaja Tero Kallio kertoo, ettei hänellä ole tilastoja, ovatko takaisinkutsut lisääntyneet vai eivät.
Kallio viittaa muutamiin suurta huomiota herättäneisiin takaisinkutsukampanjoihin. Niitä on järjestetty Volkswagenin päästöhuijauksen ja japanilaisen Takatan turvatyynyjen vuoksi. Takavuosina myös Toyotan takaisinkutsut uutisoitiin näyttävästi.
– Ei niistä voi päätellä, että takaisinkutsut olisivat lisääntymässä, Kallio huomauttaa.
Tietotekniikka on lisääntynyt vauhdilla autoissa. Stenbergin mukaan on toki niin, että uuden tekniikan yleistymisen myötä niihin liittyviä takaisinkutsujakin on enemmän.
Markkanen huomauttaa kuitenkin, että teknisesti yhä monimutkaisempiin autoihin tehdään taustalla huollossa koko ajan päivityksiä.
Jos takaisinkutsukirje tulee, Stenberg suosittelee auton viemistä mahdollisimman nopeasti korjattavaksi. Hänen mukaansa tietoon ei ole tullut sellaista tapausta, että autolle olisi asetettu suoranainen käyttökielto liikenteessä.
Joissakin tapauksissa autovalmistaja on voinut itse asettaa luovutuskieltoja asiakkaille ennen kuin havaittu vika on korjattu.
Autovalmistajien vapaaehtoisissa korjauksissa kyse on useimmiten ohjelmistopäivityksistä, joita tehdään auton normaalin huollon yhteydessä.
– Aina ne eivät välttämättä ole edes vikoja. Parannetaan vain autojen ominaisuuksia, kun tuotekehitys on mennyt eteenpäin, Kallio kertoo.
Näitä kutsutaan huoltokampanjoiksi eikä takaisinvedoiksi. Kallion mukaan auton polttoaineen kulutusta voidaan esimerkiksi vähentää päivityksellä. Tällöin myös hiilidioksidipäästöt ovat pienempiä.
– Teslahan on tehnyt siitä brändin ja positiivisen asian, että he kykenevät päivittämään vaikka lisää tehoa autoon, kun tulee uudempi ohjelmisto. Samanlaista on tehty vuosikausia muihinkin merkkeihin. Ei välttämättä tehojen vaan muiden ominaisuuksien kohdalla, jotka liittyvät tietotekniikkaan, Kallio arvioi.
Takaisinkutsuihin liittyvät viat ovat mitä moninaisimpia. Esimerkiksi suositun Toyota Yarisin takaisinkutsut vuosina 2006–2016 koskivat muun muassa turvatyynyjä, turvavyönkiristimiä, kampiakselia, takapyörien napoja ja ikkunan nostimia.
Toisen suositun mallin Skoda Octavian viat liittyivät muun muassa automaattivaihteiston ohjelmistoon ja polttoneste-suuttimiin.