Sairaalaverkkoa uudistetaan lähipalvelujen takia

Suomessa uudistetaan sairaalaverkkoa.

Itse asiassa tätä työtä on tehty jo pitkään; sairaalaverkkomme näyttää tänä päivänä varsin erilaiselta, mitä se oli vielä kymmenkunta vuotta sitten. Tunnistan, että tämä näyttäytyy helposti epäreiluna palveluiden karkaamisena pois omalta alueelta.

Erikoissairaanhoidon uudistamisesta on linjattu myös Juha Sipilän hallituksen ohjelmaa laadittaessa. Työtä on sittemmin tehty edeltäjäni Juha Rehulan johdolla ja nyt käytännön toimeenpanoa loppukaudesta minun vastuullani.

Meille keskustalaisille alueelliset näkökulmat ovat osa aatteellista geeniperimäämme, poliittisen ajattelumme ja arvojemme ydintä. Miten alueellinen palvelujen kattavuus on yhdistettävissä muihin tavoitteisiin?

Erikoissairaanhoidon uudistamista tehdään siksi, että voitaisiin nykyistä paremmin turvata palvelujen yhdenvertainen saatavuus, taata riittävä osaaminen kussakin hoitavassa yksikössä ja varmistaa asiakas- ja potilasturvallisuus etenkin vaativien leikkausten kohdalla.

Salaisuus ei ole sekään, että erikoissairaanhoidon uudelleenorganisoinnilla haetaan myös säästöjä julkiseen talouteen; säästötavoitteeksi on laskettu 350 miljoonaa euroa.

Osittain sairaaloiden uudistustyö aloitettiin jo edellisellä vaalikaudella, muun muassa synnytyssairaaloita lopettamalla.

Tämän vaalikauden lopulla mikään sairaala ei ole ennallaan, ei suurin eikä pienin. Joskus olen ajatellut, että olisiko tätä työnjakoa ollut helpompi toteuttaa kertarysäyksenä – vain ilmoittaa säästöjen löytyvän kokonaisia sairaaloita sulkemalla.

Joku muu puolue tai valtiovarainministeriön katsantokanta olisi ehkä ratkaissut asian siihen tapaan. Keskusta valitsi tien, jossa jokaisen sairaalan valot palavat nyt ja huomenna. Sitä valintaa puolustan.

Samalla kun harvoin tarvittavia erikoissairaanhoidon leikkauspalveluita tai vaativampaa päivystystä keskitetään isompiin yksiköihin, halutaan turvata todellisten lähipalvelujen saatavuus.

Lonkka- tai syöpäleikkaukseen ihminen voi lähteä kerran elämässään kauemmaksikin, mutta terveyskeskuksen, laboratorion, vanhuspalveluiden ja neuvolan tulee olla kaikkien lähellä.

Uusissa sote-rakenteissa erikoissairaanhoidon osaamista siirtyy nykyistä laajemmin myös sairaaloiden ja niiden poliklinikoiden ulkopuolelle. Tulevista sotekeskuksista tulee saamaan myös joitain erikoissairaanhoidon palveluita.

Sairaaloista on tullut alueille elinvoimaa symboloivia kysymyksiä.

Sairaaloista on tullut alueille elinvoimaa symboloivia kysymyksiä. Siis aluepolitiikkaa, suomeksi sanottuna.

Samalla sairaalaverkkoa kuitenkin pyritään uudistamaan ensisijaisesti lääketieteellisin perustein. Uskallan luottaa siihen, että sosiaali- ja terveysministeriön virkavastuulla tehdyt lain perustelut nojaavat tutkittuun tietoon tämänkin osalta.

Omien sairaaloiden nykyisten toimintojen turvaaminen yhdistää edunvalvonnallisesti paikallisia vaikuttajia yli puoluerajojen.

Usein edunvalvonnan todellista ääntä käyttävät tosiasiassa kirurgit ja muut lääkärit. Se on ymmärrettävää – on kysymys sairaaloiden kiistattomasta ydinporukasta. Heihin sairaalat henkilöityivät ja heille sairaala on myös työpaikka.

Tiettyjen vaativien leikkausten keskittäminen tietyn suuruisten leikkausvolyymien sairaaloihin on aiheuttanut kipuilua eri puolilla Suomea, eniten Pohjois-ja Itä-Suomessa.

On arveltu, että vaativien leikkausten keskittäminen joihinkin sairaaloihin on aiheuttanut hankaluuksia muualla osaajien rekrytointiin ja vaarantanut päivystystoiminnan. Etenkin väite päivystystoiminnan vaarantumisesta on kova väite, vakava väite. Sehän tarkoittaa sitä, että jonkun henki olisi ollut vaarassa politiikkaamme takia.

Onko väitteelle katetta? Tätä selvittämään olen teettämässä ulkopuolisen konsulttiselvityksen, jonka tavoitteena on peilata vaativien leikkaustoimintojen keskittämistä päivystystoiminnan turvaamista ja osaajien saamista vasten.

Mikäli selvitys osoittaa, että valitsemamme tie erikoissairaanhoidossa on väärä, on meidän oltava valmiit tarkistamaan uudistuspolitiikkaamme. Suhtaudun tähän hyvin nöyrällä mielellä.

Vastaavasti, jos selvitys osoittaa ettei vaativien leikkausten keskittäminen suurempiin yksiköihin ole vaarantanut potilasturvallisuutta, on puheen potilasturvallisuuden vaarantumisesta ja alue-elinvoiman romuttumisesta vähitellen vaiettava.

Päivystysten turvaamiseen liittyy yhteispäivystysten muodostaminen, ensihoidon vahvistaminen ja niiden yhteys kotihoitoon ja pelastustoimeen. Tässä kehityksessä esimerkiksi Itä- ja Keski-Suomi ovat olleet edelläkävijöitä.

Kaikissa suurissa uudistuksissa on kipuja eikä niitä pidä väheksyä. Samalla on kuitenkin muistettava alkuperäinen tavoite. Ikääntyvän Suomen terveydenhuollon iso kuva tulisi olla laadukkaiden peruspalvelujen turvaamisessa kaikkialla Suomessa.

Maamme sote-malli on toistaiseksi taittunut erikoissairaanhoidon vetoon. Siihen sote-uudistuksessa nimenomaan haetaan muutosta.

Samalla järjestelmäämme haastaa ennennäkemätön sairaalakiinteistöjen korjaamisen ja uuden rakentamisen tarve – uusille seinille lasketaan miljardien hintalappu.

Tässäkin keskustelussa on hyvä pitää mielessä perinteinen onnettomuuspaikalle tulijan ohje: eniten apua ei tarvitse se, joka koviten valittaa, vaan se, joka on hiljaisin.

Tämän päivän hiljaisia ovat perusterveydenhuollon, sosiaalitoimen ja muut lähipalvelujen asiakkaat, tuottajat ja työntekijät. Kannustan meitä keskustalaisia kuulemaan tämän hiljaisen äänen.