Annika Saarikko:

Kun olennainen erottuu epäolennaisesta

Blogi

Sen lisäksi, että jylläävä koronavirus testaa dramaattisella tavalla terveydenhuoltojärjestelmien kestävyyttä kaikkialla maailmassa, se laittaa meidät ihmiset testiin.

Korona on koettelemus myös ihmisen mielenterveydelle. Sen ääneen lausuminen on tärkeää, jotta voimme yrittää vahvistaa sitkoa ja sietokykyä itsessämme, resilienssiä.

Olemme uudessa maisemassa. Kuin aavikolla, jossa hiekkamyrsky peittää näkyvyyden.

Etsimme järkeviä vastauksia ja totuuksia, tahdomme hallita tilannetta tai edes tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.  Tarvitsemme tunnetta turvallisuudesta, tarvitsemme tietoa.

Itse huomasin muuttuvani riippuvaiseksi uutisille.  Lauantaina tein sopimuksen itseni kanssa. Päätin, että lopetan jatkuvan kännykkäuutisten ja whatsapp-viestien sekä facebook-päivitysten selaamisen. Jatkuva informaatio tuotti stressinkaltaisen olotilan.

Tämä päätös rauhoitti mieltäni ja käyttäytymistäni. Se rauhoitti myös lastani. Olin taas läsnä.

Päättäjänä saan  tarvittaessa käyttööni kyllä kaiken tarvittavan tiedon.

Emme vielä hahmota, miten erikoinen ajanjakso on edessämme.

Luulen, että emme vielä hahmota, miten erikoinen ajanjakso on edessämme. Globaalitalous niiaa ja maailma menee polvilleen.  

Koemme erikoista yhteyttä kansainvälisesti. Monet maat ovat samassa veneessä. Airoissa on eroa. Huomaan miettiväni, missä hitossa on nyt EU ja yhteinen päätöksenteko?

Joudumme sietämään poikkeuksellisella tavalla epävarmuutta. Kodeista tulee jokaisen maailman keskipisteitä vielä enemmän kuin Santeri Alkio lausahduksessaan aikanaan tarkoitti.

Joudumme arvioimaan aikaa ja sen kulumista uusissa määreissä. Joudumme päättämään, mikä on välttämätöntä, mikä toisarvoista. Joudumme tekemään päätöksiä vain parhaan harkintamme mukaan, vailla totuuksia.

Joudumme sairastamaan ja arvioimaan voimavaroja niin omassa elämässä kuin koko yhteiskunnassa uusiksi. Joudumme testaamaan hermojamme, yhä uudellen ja uudelleen.

Luottamusta päättäjiin, erityisesti maan johtoon, punnitaan poikkeuksellisella tavalla.

Meitä mitataan erityisesti sillä, elämmekö hyvinvointivaltion ideaa todeksi omalla käytöksellämme.

Siis onko yhteiskunta yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, ovatko turvaverkkoa tarvitsevat nyt erityissuojeluksessa, asetammeko heikoimmat ja hauraimmat etusijalle yhteisvastuullisesti? Muistammeko heidät, joilla asiat olivat huonosti jo ennen koronaa – ja heidät, joiden ei ole hyvä olla kodissaan? Kuuluuko uutisissa yhä vain hyväosaisten huolestuneiden ääni?

Emme vielä osaa sanoa, muuttuuko koronan jälkeen joku pysyvästi. Mustelmia meihin ainakin jää. Mutta jalostaako tämä kärsimys meidät? Vai palaammeko vanhaan, kuin painajaisesta heräten. Johtaako tämä jopa järjestelmätason muutoksiin?

Ainut mikä juuri nyt on varmaa, on oikeus ja velvollisuus tutkiskella omaa sisintään. Siksi kirjoitin listan itselleni. Tee Sinäkin omasi.

– Tunnista ja tunnusta, miten maailmaa mullistava virus voi nakertaa mieltä tai ainakin täyttää sen. Ole siis armollinen itsellesi. Yskänpuuska vähän hirvittää, kaupassa ovenkahva ällöttää. Niin kaikkia muitakin.

– Valitse asenteesi, uudelleen joka päivä. Jo ennen kuin nouset sängystä ylös. Keväästä tulee pitkä, jos valitat kaikesta.

– Muista, että moni asia on sittenkin ennallaan ja ihan älyttömän hyvin.

– Elä ihmisiksi. Auta ennemmin kuin vaikeuta.

– Kiitä heitä, joiden ammattinsa vuoksi on nyt palveltava muita.

– Luota huomiseen. Ja asiantuntijoihin, viranomaisiin. Suomeksi: toimi kuten käsketään. Tottele ohjeita. Piste.

– Myönnä, että kriisissä luonteemme kulmakivet tulevat esille. Toinen hössöttää, toinen vetäytyy. Toinen kritisoi kaikkea, toinen vaatii oikeuksiaan kiukuttelemalla. Moni ihan vain on, kuulostelee ja kummastelee. Meistä tulee ääriviivojamme. Siedä sitä.

– Muista, että oma hyvinvointisi ei ole maailman ainut asia.

– Elä todeksi lähimmäisenrakkautta.  Nyt se on enemmän kuin aikoihin teko kuin sana.

– Nauti luonnosta. Sen ilo kuuluu kaikille.

Liian ylevää on vaatia näkemään tässä kaikessa valtavasti mahdollisuuksia. Mutta silti voi kulkea posin puolella, astella kadun aurinkoista laitaa.

Korona ei saa tappaa huumoria. Se yhdistää meitä merkillisellä tavalla. Tänäänkin saa nauraa, jos naurattaa. Vaikka toisten vessapapereille – ennen kaikkea siksi, että ostin sitä varmuuden vuoksi itsekin.

Kun pysähdymme, näemme elämämme selkeämmin. Tahmaisen siirappista ja kulahtaneen nukkaista, mutta totta; jo lyhyessä ajassa olennainen erottuu epäolennaisesta.

Annika Saarikko Annika Saarikko on varsinaissuomalainen keskustan kansanedustaja, joka on parhaillaan äitiyslomalla tiede- ja kulttuuriministerin tehtävästä. Hän pitää uimisesta, leipomisesta ja matkojen suunnittelemisesta. Lisäksi hän rakastaa runoja.