Perussuomalaisten valtuustoryhmän ex-nokkamies siirtyi keskustan riveihin Iisalmessa – "Kokoustekniset menettelytavat eivät miellyttäneet"
Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtajana Iisalmessa kaksi edellistä kautta toiminut Jouko Tossavainen on siirtynyt keskustan valtuustoryhmään.
Tossavainen ilmoitti siirtymisestään maanantaina pidetyssä Iisalmen kaupunginvaltuuston kokouksessa.
Ensisijaiseksi syyksi vaihdokselle Tossavainen mainitsee kokemansa epäoikeudenmukaisuuden entisen valtuustoryhmänsä taholta.
– En halua mennä yksityiskohtiin, mutta tietyt kokoustekniset menettelytavat perussuomalaisten uudessa valtuustoryhmässä eivät miellyttäneet. Minulle esitettiin epäluottamusta mielestäni väärin perustein, hän kuittaa.
Toiseksi syyksi Tossavainen mainitsee keskustaryhmän tarjoamat mahdollisuudet asioiden edistämiseksi. Uuden tilanteen myötä keskustalla on nyt 14 valtuutettua Iisalmen 43-paikkaisessa valtuustossa.
– Entisenä metsänomistajana metsätalous on itselleni ja koko Pohjois-Savon maakunnalle tärkeä juttu. Uskon, että isomman ryhmän edustajana pystyn paremmin ajamaan elinkeinon turvaamista näillä seuduilla myös jatkossa.
Jouko Tossavainen kokee saaneensa keskustan valtuustoryhmältä lämpimän vastaanoton.
– Tunnelma on hiukan niin kuin kotiin olisin tullut. Tunnen paikallisia keskustavaikuttajia pitkältä ajalta aina Seppo Kääriäisestä alkaen. Aiemmin olen työskennellyt pellervolaisessa yhteisössä ja kyllähän minä edelleen havupuun tuoksun tunnen vahvasti omakseni, hän naurahtaa.
Tuore keskustavaltuutettu toteaa olevansa tarvittaessa keskustan käytettävissä myös tammikuussa käytävissä aluevaaleissa.
– Tarmoa ja kiinnostusta yhteisten asioiden hoitamiseen kyllä löytyy. En seitsemänkymppisenä halua olla kenenkään nuoremman paikkaa viemässä, mutta jos listalle mahtuu, niin mukana ollaan, mies lupaa.