Tunteet pinnassa riihineuvotteluissa – suomalainen menestyvä poliitikko ei elämöi, mutta tunteet kuuluvat politiikkaan siinä missä järkikin

Politiikka

Raivareita, luuria korvaan, mökötystä, otsikoi Ilta-Sanomat (7.5.) hallituksen keväisen puoliväliriihen tunnelmia. 

Sekä keskustalaisilla että vihreillä on hallituksessa paha olla, kirjoitti Iltalehti (9.9.) puolestaan torstaina päättyneestä budjettiriihestä. 

Ainakin mediatietojen perusteella tunteet räiskyvät hallituksen riihineuvotteluissa Säätytalolla.

– Kun neuvotellaan pitkään, tunnereaktiot ovat väistämättömiä. Se voi olla myös osa neuvottelutaktiikkaa, jolla näytetään kaikille, että “nyt riitti, en jaksa tuollaista enää”, arvioi politiikan tutkija, apulaisprofessori Petri Koikkalainen Lapin yliopistosta. 

Sitä paitsi Suomessa on aina ollut ministereitä ja vuorineuvoksia, jotka ovat tarvittaessa lyöneet nyrkkiä pöytään. Tunteet ovat näkyneet ainakin suljettujen ovien takana. 

Tunteet kuuluvat politiikkaan. Koikkalaisen mukaan poliittinen toiminta on arvovalintojen tekemistä. Tunteet linkittyvät vahvasti arvoihin. 

Poliittista toimintaa ei ole ilman emotionaalista sitoutumista. Tunteet motivoivat muutokseen, luovat pohjan poliittiselle liikehdinnälle ja identiteettien syntymiselle. 

Yksikään puolue ei olisi syntynyt ilman tunnetta. 

– Tyypillisesti poliittisessa kamppailussa korostuvat ongelmat, joihin tarjotaan ratkaisuja. Jotta ihminen kokee asian tärkeäksi, tarvitaan tunteiden herättelyä, väitöskirjatutkija Iida Pyy Helsingin yliopistosta selittää. 

Pelkästään kylmät faktat liikuttavat harvoja. 

Pyy ottaa esimerkiksi Black Lives Matter -liikehdinnän. Poliisiväkivalta oli ollut Yhdysvalloissa pitkään tiedostettu epäkohta, mutta vasta viimekesäiset tapahtumat nostattivat poliittisia tunteita maailmanlaajuisesti. Somen avulla liike levisi laajalti vastustamaan rakenteellista rasismia. 

Jotta ihminen kokee asian tärkeäksi, tarvitaan tunteiden herättelyä.

Perinteisesti politiikka on ajateltu rationaalisena toimintana, jossa tunteet ovat lähinnä haittatekijä. On nähty, että päätösten pitää perustua järkeen ja loogiseen ajatteluun. 

– Todellisuudessa järjen ja tunteen erottaminen voi olla vaikeaa, Koikkalainen kertoo. 

Tunteita ei saada koskaan riisuttua pois päätöksenteosta. Poliitikot joutuvat esimerkiksi jatkuvasti tilanteisiin, joissa kahdesta huonosta vaihtoehdosta pitää ottaa toinen. 

Kun valittavana on joko rutto tai kolera, miten silloin voi tehdä rationaalisen valinnan? Kaksi järkevää ihmistä voi päätyä samassa tilanteessa päinvastaisiin lopputuloksiin. 

Harvoin päättäjillä on myöskään käytössä kaikkea mahdollista tietoa päätösten tueksi. 

– Poliitikotkin käyttävät tunteita ja intuitioita, mutta harva poliitikko myöntää sellaista ääneen. Sen sijaan voidaan puhua arvoista ja kokonaisarviosta, Koikkalainen selventää. 

Kokeneen poliitikon Anneli Jäätteenmäen (kesk.) uralla on riittänyt suuria tunteita. 

Keskusta sai vuoden 2003 eduskuntavaaleissa voiton ja Jäätteenmäki valittiin Suomen ensimmäiseksi naispääministeriksi.  

– Eniten tunnetta oli pelissä vaali-iltana. Oli tietysti valtavan iso juttu, että keskustalaisen maailmankuvan puolustaminen toi voiton. Kaikki muu oli sitten seurausta vaalivoitosta, hän sanoo. 

Ilo jäi lyhyeksi. Vain 68 päivän jälkeen hän joutui eroamaan tehtävästään. Jäätteenmäki kuvaa eroaan yhdellä voimakkaalla sanalla: pettymys. 

– Koin pettymystä myös siksi, että moni muukin oli niin pettynyt, Jäätteenmäki muistelee. 

Vastoinkäymisten jälkeen tuli taas onnistumisia. Jäätteenmäki oli vuoden 2004 EU-vaaleissa ylivoimainen ääniharava. Liki 150 000 suomalaista uskoi häneen. 

Yksittäisistä asioista Jäätteenmäelle tunteikkain on ollut vuoden 1993 ydinvoimapäätös. Jännittävän äänestyksen jälkeen ydinvoima kaatui äänin 107–90. 

– Tunnelma istuntosalissa oli riehakas. En muista, että eduskunnassa olisi sitä ennen tai sen jälkeen nähty vastaavaa. Äänestyksessä oli kyse isoista asioista, arvoista ja maailmankuvista, hän muistelee. 

Vastaavaa tunnekuohua ei Jäätteenmäen mukaan syntynyt edes Suomen EU-kansanäänestyksen yhteydessä. Hän kannatti jäsenyyttä, mutta monelle keskustalaiselle tulos oli vaikea. Se vei ilolta pohjaa pois. 

Jäätteenmäki nostaa esiin myös keskustan puoluekokoukset. Niissä tehdään päätöksiä, mutta vielä tärkeämpää on niiden luoma yhteisöllisyyden tunne. 

– Se tunne kantaa sitten yli vaikeidenkin aikojen, hän pohtii. 

Ihmiset jaotellaan usein tunne- ja järki-ihmisiin. 

Tunneihmiset eläytyvät toisen ihmisen tunteisiin ja tekevät päätökset nopeasti. Järjellä toimiva henkilö ajattelee analyyttisesti ja päättää hitaasti. 

Suurin osa ihmisistä on näiden kahden ihmistyypin välimaastossa. Tunne ja järki eivät ole vastakkaisia asioita. 

Tunteet ovat erottamaton osa erilaisten vaihtoehtoja arvioinnissa, oli kyse sitten jogurtin valinnasta kaupassa tai elpymispakettiäänestyksestä eduskunnan suuressa salissa. 

Tunnettu neurotutkija Antonio Damosion on osoittanut, että päätöksenteko hankaloituu huomattavasti, mikäli aivojen tunnekeskukset vaurioituvat. 

Apulaisprofessorin mukaan tunne ei välttämättä ole huono mittari poliittisessa päätöksenteossa. 

– Sehän voi tarkoittaa myös sitä, että ihminen seisoo päätöstensä takana. Sitähän äänestäjät odottavat poliitikoilta, Koikkalainen huomauttaa. 

Tunne ei välttämättä ole huono mittari poliittisessa päätöksenteossa.

Mitä tunteita politiikassa sitten on pelissä? 

– Vihaa ja pelkoa, mutta myös toivoa, väitöskirjatutkija Pyy luettelee. 

Pelkoon linkittyvät myös ahdistus, paniikki ja inho. Toivoon myös myötätunto, muiden huomioon ottaminen ja yhdessä tekeminen. 

Pyyn mielestä kyse on kolikon eri puolista. Tulevaisuus on aina epävarma: siihen liittyy siis sekä pelkoa että toivoa. 

– Demokratian perusedellytys on, että tavoitellaan yhteistä hyvää, vaikka ei välttämättä jaeta kaikkia samoja näkemyksiä. Toinen demokratian lähtökohta on, että asetutaan toisen asemaan. 

Kielteiset tunteetkaan eivät välttämättä ole pahasta. Pyyn mukaan esimerkiksi ilmastohäpeä ja ilmastoahdistus ovat uudehkoja poliittisia tunteita, joilla voi olla laajoja vaikutuksia. 

Kulttuurit ovat aina järjestäytyneet erilaisten ryhmittymien avulla. 

– Yhteiskunnassa toimimisessa on kyse siitä, millaisia tunteita eri ryhmät kokevat toisia ryhmiä kohtaan. Tunnetaanko empatiaa ja sympatiaa vai ärsyynnytäänkö? viestinnän professori Anu Kantola Helsingin yliopistosta kuvaa. 

Kantolan vetämässä hankkeessa tutkitaan, miten tunteet vaikuttavat suomalaisten poliittiseen osallistumiseen.  

Hänen mielestään Suomessa on tällä hetkellä käynnissä suuria asioita. 

Talouden rakennemuutos jakaa ihmiset voittajiin ja häviäjiin. Muuttoliike ja turvepäätöksen kaltaiset teemat herättävät maaseudun asukkaissa voimakkaita tunteita. Enää ei ole kyse yksittäisistä asioista. Uhattuna ovat identiteetit, koko minuus. 

– Usein käy niin, että jos ihminen menettää identiteettinsä, hänestä tulee vihainen. Ihminen radikalisoituu, kun ei näe tulevaisuutta, Kantola sanoo. 

Poliittisista tunteista viha ja pelko ovat saaneet viime vuosina eniten palstatilaa. Osa tutkijoista puhuu jopa liberaalin demokratian lopusta. 

– On tyypillistä ajatella, että nämä olisivat vain tämän ajan ilmiöitä, mutta viha oli poliittinen tunne jo Antiikin Kreikassa ja Roomassa. Tämä on vanha soppa uusilla mausteilla, Pyy tiivistää.  

Pyy viimeistele kasvatusfilosofian väitöskirjaa, joka käsittelee tunteiden merkitystä demokraattisessa politiikassa ja kasvatuksessa. 

– Etenkin oikeistopopulistit ovat onnistuneet käyttämään hyväkseen poliittisia tunteita. Heidän retoriikkaansa kuuluvat viha ja pelko. 

Kielteinen puhe näyttää puhuttelevan tässä ajassa, mutta on ennenkin osattu. 

– Tulehtuneita asetelmia on ollut läpi historian. Vaaran vuosina 40-luvulla oli hyvin monenlaista keskustelua ja 50-luvulla Urho Kekkoseen liittyvä lehtikirjoittelu oli kovaa ja tunteisiin menevää, Koikkalainen antaa esimerkkejä. 

Tietty määrä tunnetta liittyy poliittisen toimintaan, mutta jossain kulkee aina myös raja. Tutkijoiden mielestä onkin syytä tehdä selväksi, missä tuo raja muuttuu esimerkiksi kansan kiihottamiseksi. 

Etenkin oikeistopopulistit ovat onnistuneet käyttämään hyväkseen poliittisia tunteita.

Kärjekäs puhetyyli linkittyy vahvasti sosiaalisen median ja populismin nousuun. 

– Somessa on mahdollista luoda tunteisiin vetoavia tarinoita, jotka leviävät helposti, Koikkalainen sanoo. 

Tunteet kuohahtavat somessa helposti ja nopeasti. Kärkevät kommentit saavat helposti vastapuolen. Kierre on valmis. 

Ryhmädynamiikalla on omat lainalaisuutensa. Omat nähdään hyvinä, toisen pahoina. Vastapuolesta aletaan nähdä fantasioita ja mustavalkoisia kuviteltuja ominaisuuksia. 

Tällaisessa todellisuudessa todellisuudet voivat sirpaloitua. Suomessa kansalaiset eivät ole kuitenkaan – ainakaan vielä – jakaantuneet samalla tavalla kuin vaikka Puolassa ja Unkarissa. 

Kantola kertoo, että kuplautumisesta on tehty maailmalla kiinnostavia tutkimuksia. Yhdysvalloissa demokraateille näytettiin maltillisia republikaanien tviittejä ja toisin päin. Olettamus oli, että vuoropuhelu lisäisi ymmärrystä, mutta toisin kävi. Mielipiteet jyrkkenivät. 

Vihapuhekeskustelusta huolimatta suomalaiset suhtautuvat toisiinsa edelleen pääosin myötämielisesti, painottaa professori Kantola. 

Kun Kantolan tutkimusryhmä kävi läpi kolmen viimeisimmän kuntavaalikoneen vastaukset, selvisi, että ehdokkaiden mielipiteet eivät ole polarisoituneet tai jyrkentyneet. 

– Iso kuva on, että suomalaiset ovat maltillista väkeä ja politiikka on ollut hyvin konsensushakuista aina talvisodasta lähtien, Kantola sanoo. 

Eikä sosiaalinen mediakaan ole välttämättä niin paha kuin välillä tuntuu. 

Kärjekkyydestä tunnettua Twitteriä seuraa vain noin 12 prosenttia suomalaisista – eivätkä heistäkään kaikki ole kiinnostuneita politiikasta. 

– Parhaimmillaan some myös laajentaa demokraattista keskustelua, väitöskirjatutkija Pyy huomauttaa. 

Vihainen puhe on politiikassakin äkäisempää polttoainetta kuin myönteinen.

Kielteiset tunteet vaikuttavat ihmisiin voimakkaammin kuin myönteiset. Vihainen puhe on politiikassakin äkäisempää polttoainetta kuin myönteinen. 

Sitä harmittelevat myös maltilliset poliitikot, jotka yrittävät vastata kansalaisten huoliin. 

– Ihminen kuohahtaa helposti, kun näkee esimerkiksi tarinan siitä, kuinka väärin verovaroja käytetään, Koikkalainen selittää. 

Toivo ja optimistisuus ovat hitaita tunteita ja siksi vaikeita: niitä pitää herätellä, ne vaativat ajallisesti enemmän.  

Historiassa on myös esimerkkejä siitä, että myönteisen tunteen siivittämänä on tehty isoja asioita. Kantola huomauttaa, että isänmaan rakkaudella on rakennettu koko suomalainen yhteiskunta. 

– Aina 1800-luvun lopusta lähtien nationalismi on ollut todella positiivinen voima. 

Jäätteenmäki pitää erityisesti myönteisiä tunteita tärkeinä. 

– Ainakin minä olen politiikassa sen vuoksi, että olen lähtenyt mukaan puolustamaan tiettyjä arvoja. 

Myös myötäelämisen tunne on ollut Jäätteenmäen sydäntä lähellä. Kun ihmiset ottavat yhteyttä epäkohdan vuoksi, nousee halu auttaa. Jos siinä sitten onnistuu, tulee hyvä mieli. 

Politiikan arjessa tunteet eivät välttämättä korostu. 

– Neuvottelutilanteissa on enemmän faktat puntarissa. Silloin pitää miettiä sellaisia asioita, että kuinka paljon toiset voivat tulla vastaan ja kuinka paljon itse voi tulla vastaan, Jäätteenmäki pohtii. 

Vaaleissa pitää voittaa puolelleen sekä päät että sydämet.

Poliitikot toimivat kansalaisilta saamilla mandaateilla. Siksi äänestäjien tunteilla on väliä. 

Puolueet ja poliitikot miettivät niitä viimeistään vaalimateriaaleja suunnitellessa. Mikä koskettaisi ja saisi ihmiset kannattamaan juuri heitä? 

Koikkalaisen mukaan tässä on vaaransa. Jos kaikki puolueet toimivat vain enemmistön tunteiden ehdolla, kampanjat yhdenmukaistuvat liikaa. 

Vaaleissa pitää voittaa puolelleen sekä päät että sydämet.  

– Esimerkiksi kokoomuksen “Sydän on oikealla” -slogan on tarkkaan mietitty, Koikkalainen pohtii. 

Mutta se kenelle yksilö antaa ainoan äänensä, sisältää myös mystisen elementin. Lopullinen päätös syntyy usein vasta äänestyskopissa. Tunne ja intuitio voi määrittää ehdokkaan, mutta myös puolueen. 

Syiden tutkiminen on hankalaa, sillä ihmiset eivät ole välttämättä kovin rehellisiä. 

– Äänestyspäätöksen taustalla voi olla hassuja asioita. Ihminen voi vaikka äänestää parhaimman näköistä ehdokasta. Kuka sellaista haluaisi myöntää? 

Tunteet ovat olennainen osa politiikkaa, mutta niitä näytetään ja niistä puhutaan Suomessa vain vähän, tutkijat sanovat. 

– Tunteita käytetään todella säästeliäästi. Täällä on tapana lyödä faktoja pöytään, Kantola nauraa. 

Poliitikoilla ei välttämättä ole muistissa hyviä kokemuksia tunteiden painottamisesta. Kun SDP kampanjoi Jutta Urpilaisen johdolla vuoden 2008 kuntavaaleissa Unelmat todeksi -tunnuksin, puoluetoveri Erkki Tuomioja leimasi linjan unelmahötöksi. 

Tällä hetkellä politiikan ykkösrivissä on liuta naisia. Kantolan mukaan heillä voi olla sama tilanne kuin aikoinaan Margaret Thatcerilla: heidän pitää olla miehiä jämäkämpiä ja asiallisempia. 

Samalla nykypoliitikot ovat pitkälle kouluttautuneita. Harva tulee kansan syvistä riveistä. Politiikkaan suhtaudutaan ammattimaisesti. Tunnepuhe ei sovi tyyliin. 

Tunteita käytetään todella säästeliäästi. Täällä on tapana lyödä faktoja pöytään.

Paljon on kyse myös toimintakulttuurista. Suomi on kylmä ja karu luterilainen maa. Poliitikoille sopii kuivakka esiintyminen. 

– Suomalaisen poliittisen kulttuurin tyyli on maltillista ja rakentavaa, konsensushakuista. Meillä ei ole ollut tapana hehkuttaa tunteita samalla tavalla kuin vaikka Ranskassa tai Yhdysvalloissa, Kantola jatkaa. 

Euroopan parlamentissa vuosia vaikuttanut Jäätteenmäki ei vedä kovin hanakasti johtopäätöksiä suomalaisten poliitikkojen ominaispiirteistä. Usein kyse on yksilöiden välisistä eroista. 

– Mutta sen voi sanoa, että suomalaiset esittävät asiansa tiiviimmin ja lyhyemmin. Se on tapa esittää asiat. 

Politiikka on nykyisin henkilövetoista. 

Koikkalainen arvioi, että nykyisistä puoluejohtajista jokainen vetää asiakeskeistä, hillittyä ja hallittua linjaa. Kantola lisää, että johtajien on jollain tavalla herätettävä vastakaikua juuri sen puolueen äänestäjissä. 

Suosituimmat suomalaiset poliitikot eivät ole tunteilla elämöineet. Sekä pääministeri Sanna Marin (sd.) että presidentti Sauli Niinistö ovat julkisuudessa hyvin pidättyväisiä – ja suosittuja. 

– Keskustan Annika Saarikko on erottunut edukseen. Hän on selvästi yrittänyt suhtautua positiivisen kautta asioihin. Toki kevään kehysriihi muutti vähän tätä kuvaa, Kantola sanoo. 

Maailmalla puree myös toisenlainen tunneilmaus. Etenkin Yhdysvaltojen tunteikas ja osin karnevalistinen meininki vilahtelee tutkijoiden puheissa. 

Kaikki viimeiset presidentit, Barack Obama, Donald Trump ja Joe Biden, saavat suitsutusta tunteiden herättelijöinä. 

– Joe Biden osasi kampanjansa aikana oikeasti asettua pienen ihmisen asemaan. Hän kohtasi empaattisesti koronapandemiasta kärsineitä ihmisiä ja se tuntui aidolta, Koikkalainen sanoo. 

Toisaalta vastaavanlainen ei ehkä edes sopisi Suomeen. 

– Joskus opiskeluaikojen kesätöissä suomensin pätkiä Bill Clintonin puheista. Ylistykset ja sanankäänteet tuntuivat suomennettuina naiiveilta. Meillä ei ole totuttu tunteisiin vetoaviin poliittisiin puheisiin. 

Tutkijoiden mukaan asiakeskeisyydestä olisi kuitenkin Suomen politiikassa varaa tinkiä. 

Kantola näkisi mielellään politiikassa toivoa, empatiaa ja sympatiaa. Hallitus voisi nyt kehysriihen jälkeen rakentaa yhteistä, positiivista tunnetta ja näyttää sitä ulospäin. 

Samalla tunteiden käyttämisen pitäisi olla uskottavaa. Kenenkään ei kannata tehdä sellaista, mikä ei sovi omaan tyyliin. 

Pyy huomauttaa, että koronapandemia on nostanut eri maissa toivon retoriikkaa: on puhuttu kauniisti välittämisestä, rakkaudestakin. 

Koikkalainen on havainnut, että tietynlainen myötäeläminen on lisääntynyt myös Suomessa viime aikoina. 

– Käytetään esimerkiksi kulttuuri- tai urheiluväen suuntaan sellaista retoriikkaa, että me kuulemme teitä, me otamme teidät vakavasti, hän avaa. 

Poliitikot voisivat ottaa tunnetyössä mallia yritysmaailmasta, viestinnän professori Kantola neuvoo.  

– Myönteinen tunteiden merkitys on oivallettu yrityksissä. Olen haastatellut huippujohtajia, hekin osaavat jo puhua lämpimästi tunneälystä, Kantola kertoo. 

Koikkalaisen mielestä politiikan ei pitäisi olla mikään muista irrallinen elämänala. Samalla tavalla kun työpaikoilla tai parisuhteissa puhutaan tunteista, niiden pitäisi olla myös osa politiikkaa. 

– Poliitikkojen näkökulmasta on varmasti vaikea myöntää sitä, että tunteet ohjaavat päätöksentekoa, mutta kyllä sitä teflonia voisi vähän raottaa.  

Jäätteenmäen mielestä poliitikoilla pitää olla paksumpi nahka kuin ihmisillä keskimäärin: muuten menisivät yöunet tai mielenterveys. 

– Mutta ei poliitikko voi olla sellainenkaan, joka ei tunne mitään. Muutenhan koneet voisivat tehdä päätökset. Elämä on tunteita ja politiikka on vain elämää, hän päättää. 

Artikkeli on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä toukokuussa 2021. Lehden voit tilata täältä. Digilehden irtonumeron voit ostaa täältä.