Vene vuotaa, mutta välttääkö keskusta kuntavaalikarikon? – Ex-puoluesihteerit pitävät ehdokasasettelua ratkaisevana
Kevään kuntavaaleissa käydään kamppailua tulevien vuosien politiikan asetelmista, uskovat keskustan entiset puoluesihteerit.
Perjantaina julkaistu Ylen gallup kuitenkin povaa hallituksen kakkospuolueelle raskasta savottaa seuraaviksi kuukausiksi.
Eduskuntavaalikuntoa mittaavassa mielipidekyselyssä keskustan kannatus on nimittäin 11,7 prosenttia. Joulukuussa julkaistussa Helsingin Sanomien gallupissa keskustan lukema oli 11,4 prosenttia.
Suomenmaa kysyi Jarmo Korhoselta, Timo Laaniselta, Eero Lankialta ja Pekka Perttulalta, mistä kenkä oikein puristaa.
JARMO KORHONEN, PUOLUESIHTEERI 2006–2010
“Keskustan kannatusta Ylen gallupissa pidän huonona. Jos näillä lukemilla mennään kuntavaaleihin, niin tulos on noin 10 prosenttia. Arvioni perustuu historialliseen tarkasteluun, sillä olen perannut kaikki vaalit vuodesta 1906 lähtien.
Voi sanoa, kuntavaalien ehdokasasettelu ratkaisee keskustan kannatuksen trendin seuraaviksi 10–15 vuodeksi. Jos puolue onnistuu keräämään 8500 ehdokasta, se saa vaaleissa 17 prosentin kannatuksen. Ehdokashankinnassa on kuitenkin tällä hetkellä vakavia puutteita.
Ex-puoluesihteerinä näen, että kaikkien vastuullisten piirien, kunnallisjärjestöjen, valtuutettujen ja muiden toimijoiden pitäisi nyt ymmärtää, että seuraavat 60 päivää ovat ratkaisevia koko keskustan olemassaolon kannalta. Näin vaikeassa tilanteessa puolue ei ole koskaan ollut syntyhistoriansa jälkeen. Nämä ovat kohtalonvaalit.
Jos keskusta romahtaa kuntavaaleissa 10 prosentin puolueeksi, sen hallitustaival katkeaa vääjäämättä. Kun viime kuntavaaleissa tulos oli 17,5 prosenttia, tällä kertaa keskustan pitää ehdottomasti mennä yli 15 prosentin.
Koko puolue on tällä hetkellä halvaantunut. En ole tällaista järjestöväen epä-älyllistä laiskuutta koskaan nähnyt. Näissä vaaleissa ei saa tyytyä mihinkään muuhun kuin täysiin listoihin – yhdelläkään kunnallisjärjestöllä ei ole hyväksyttävää syytä tyytyä vähempään. Jos lista ei ole täysi, se kertoo saamattomuudesta, laiskuudesta ja istuvien valtuutettujen oman läpimenon varmistelusta.
Puheenjohtaja Annika Saarikko on vasta ehtinyt päästä kärryille kaikista asioista, mutta hänet on jo nyt jätetty yksin. Myös Katri Kulmuni jätettiin yksin. Pidän vastuuttomana esimerkiksi sitä, että ex-pääministeri Juha Sipilä ja valtiovarainministeri Matti Vanhanen ovat ennenaikaisesti ilmoittaneet jättävänsä eduskunnan vaalikauden jälkeen.
Keskustan ei olisi pitänyt lähteä hallitukseen eduskuntavaalien jälkeen. Se kiinnittyy liikaa punavihreiden hallituskumppaniensa kylkeen. Me emme ole päässeet muodostamaan agendaa. SDP, vasemmistoliitto ja vihreät koodinoivat poliittista toimintaa keskenään ja onnittelen niitä siitä. Keskusta menee neuvotteluihin jonkinlaisen toivelistan kanssa, mutta ei uskalla sanoa, että tässä ja tässä tulee stoppi.
Näissä kannatusluvuissa rypeminen on naurettavaa, sillä eivät keskustalaiset ole minnekään kadonneet. He odottavat jonkun sanovan, että – piru vie – me teemme asiat nyt näin ja näin. Jos äänemme ei kuulu, voidaan pitää vaikka ennenaikaiset eduskuntavaalit.
Hallituksesta lähtemistä pitää harkita joka päivä. Ei meidän tarvitse roikkua vallassa. Kun puolue luisuu alamäkeen, sen pitää selkiyttää oma viestinsä ja näyttää, ettei se ole vallankipeä.”
TIMO LAANINEN, PUOLUESIHTEERI 2010–2016
”Keskusta vajosi kevään 2019 eduskuntavaalien jälkeen suunnilleen näihin kannatuslukemiin, eikä tilanne ole siitä juuri muuttunut.
Tässä on se paradoksi, että viime vaalikaudella Juha Sipilän hallituksen aikana tuli kovaa kritiikkiä liian oikeistolaisesta politiikasta, ja nyt yhtä äänekästä kritiikkiä kuuluu siitä, että ollaan väärässä porukassa vasemmistolaisessa hallituksessa.
Molemmat selitykset kertovat siitä, että puolueen oma profiili eli keskustalainen linja on vähän hukassa. En usko, että hallituksesta lähteminenkään toisi ratkaisevaa muutosta keskustan kannatukseen.
Nykyisessä koalitiossa keskustalaiset vierastavat vihreitä ja vasemmistoliittoa. Ei siinä politiikan sisällöstä niinkään ole kysymys, vaan mielikuva-asetelmasta, joka ei selvästikään kaikkia keskustalaisia miellytä.
Klassinen punamultahallitus oli vuodesta 1937 lähtien pitkään hallituspolitiikan perusrunko, mutta perussuomalaisten nousun jälkeen sille ei ole enää ollut mahdollisuuksia. Kaikki puolueet ovat niin pieniä. Keskustalaisten kipuilu keskittyy vihreisiin, se kävi ilmi Pekka Haaviston tapauksen yhteydessä. Keskustassa tuli erittäin kovaa kritiikkiä siitä, miksi pelisäännöt ovat niin erilaiset eri puolueiden poliitikoille.
Identiteettipolitiikalla on myös vaikutusta keskustan kannatukseen. Maltillinen, rakentava puolue pärjää tässä ajassa huonosti. Isolle osalle äänestäjiä joku tietty yksittäinen kysymys on tärkeä. Kuuleehan sen yleisessä puheenparressa. Jos joku asia ärsyttää, niin kahvipöytäkeskustelussa sanotaan, että taidan äänestää perussuomalaisia.
Keskusta ei ole tällä hetkellä se politiikan napa, jonka ympärillä käytäisiin vääntöjä. Keskusta nousi politiikan keskiöön esimerkiksi Esko Ahon työreformin aikaan, Anneli Jäätteenmäen ja Paavo Lipposen välisessä taistelussa sekä Sipilän nousun aikoihin, mutta se asema on nyt menetetty. Tuhannen taalan kysymys on, miten sellaiseen asetelmaan voitaisiin jälleen palata.
Oli epärealistinen oletus jos joku ajatteli, että Annika Saarikon valinta keskustan johtoon nostaisi nopeasti kannatusta. Kannatustilanteen syyt ovat syvemmällä. Ja silloinkin kun Sipilä valittiin puheenjohtajaksi vuonna 2012, meni reilut puoli vuotta, ennen kuin kannatus alkoi nousta gallupeissa.
Kevään kuntavaalien asetelma on selkeä, perussuomalaiset ovat haastaneet keskustan erittäin rajusti sen omalla kotikentällä. Haastaja on tavallaan ihan terveellinen. Pitkään totuttiin ajattelemaan, että Pohjois-Suomi on pomminvarmaa keskustan kannatusaluetta, mutta nyt kuntavaaleissa joudutaan vastaamaan perussuomalaisten haasteeseen.
Kuntavaaleissa ratkeavat vähintään lähivuosien asetelmat politiikassa. Keskusta pystyy tekemään useita prosenttiyksikköjä paremman tuloksen kuin gallupit lupaavat, jos ehdokasasettelu onnistuu. Siihen pitää keskittää nyt kaikki tarmo.”
EERO LANKIA, PUOLUESIHTEERI 1997–2006
“Olin pettynyt, kun aukaisin aamulla radion, sillä oletin keskustan itsetunnon jo hieman kohentuneen. Kyllähän gallupkannatus on kovin alhainen. Ilmeisesti tulos vastaa tämänhetkistä kivijalkaamme. Kunpa vain tietäisin sen perimmäisen syyn, miksi ja minne kannattajat ovat kaikonneet.
Mielestäni puoluejohtaja Annika Saarikko on tehnyt parhaansa – muuta ei häneltä voi vaatia. Saarikko on toiminut aatteellisesti ja ryhdikkäästi.
Veneemme on vuotanut matkan varrella sekä nokasta että perästä. Tarkoitan tällä sitä, että maakuntien varttuneempaa väkeä on siirtynyt perussuomalaisiin ja nuorempaa kannattajakuntaa vihreisiin.
Kyselyiden perusteella keskustan nuorisokannatus on viiden kuuden prosentin luokkaa, kun vielä parikymmentä vuotta sitten olimme maan suurin nuorisopuolue. Keskustan pitäisi näyttää myös ulospäin sellaiselta edistysmieliseltä ja syvänvihreältä puolueelta, jollaisena me keskustalaiset sen itse koemme.
Perussuomalaisista keskustan pitää erottua ihmisyysaatteen kunnioittamisella. Meidän tulee arvioida globaalin maailman kysymyksiä arvopohjaisesti – ei asennepohjaisesti.
Vaikka gallupit kummittelevat takaraivossa, keskustalaisten tulee ottaa haaste vastaan kuntavaalikentillä. En halua käyttää liian dramaattisia termejä ja puhua “kohtalonvaaleista”, mutta on selvää, että onnistunut ehdokashankinta heijastuu vaalitulokseen. Meidän pitää saada talkoohenki päälle!
Olen ihmetellyt, mistä keskustakentällä esiintyvä nuiva suhtautuminen punaviheryhteistyöhön johtuu. Itse en ole pitänyt sitä huonona asiana, sillä hallitusohjelma on vähintäänkin tyydyttävä. Pidän siitä, että puheenjohtaja Saarikko panostaa yhteistyöhön eikä suhtaudu hallituskumppaneihin ennakkoluuloisesti.
Opposition tapa puhua “vasemmistohallituksesta” ja “punavihreästä hallituksesta” ruokkii epäluottamusta keskustaa kohtaan. Keskustan ei silti pidä harkita hallituksesta lähtemistä, vaan on odotettava ainakin puoliväliriiheen saakka – se kortti pitää joka tapauksessa katsoa. Suomen talouspoliittinen näköala on nimittäin hyvin vaativa ja keskusta joutuu neuvotteluissa koville.
Keskusta kilpailee tällä hetkellä omasta elintilastaan maakuntien Suomen rakentaja sekä uusiutuvien luonnonvarojen kartuttajana ja hyödyntäjänä. En näe vasemmistopuolueita keskustan kilpailijoina eikä kokoomus ole saanut oppositiossa uutta energiaa. Keskustalle tärkeintä on rajanveto vihreisiin ja perussuomalaisiin.
Vanhana järjestömiehenä näen, että korona-aika on verottanut etenkin keskustan toimintaa. Meidän kansaliikkeeseemme kuuluvat tupailtojen ja juhlien kaltaiset fyysiset kohtaamiset. Keskustan perusolemusta rokottaa aikalailla nykytilanne, jossa jokainen istuu omassa nurkassaan netin päässä.”
PEKKA PERTTULA, PUOLUESIHTEERI 1994–1997
”Menneen rehellinen arviointi ja juuriin menevä keskustelu tulevasta ovat edelleen avainasioita.
Keskustalle sanoisin, että kuunnelkaa ihmisiä herkällä korvalla. Politiikan asia- ja puhelista syntyy niissä keskusteluissa.
Ei pidä kaihtaa totuuden sanomista. Keskustan kannatus on surkealla tasolla, mutta ei kannata tuijottaa sitä mikä on muuttunut kuukausien aikana, vaan katsoa, mitä on tapahtunut vuosikymmenen aikana.
Mitkä ovat olleet syyt kannatuksen kasvuun tai laskuun?
Maaseudun ja kaupunkien vastakkainasettelu tai se, onko keskusta hallituksessa tai oppositiossa, ovat aivan liian helppoja selityksiä.
Olimme jo 1990-luvulla iso puolue kehyskunnissa, seutukaupungeissa ja maakuntakeskuksissa. Kysymys kuuluu, miksi me emme ole enää niissä suuria?
Kun tällä kaudella ollaan mitattu ministerien onnistumista hallituksessa, keskustalaiset ministerit ovat olleet kärjessä. Jos politiikka olisi yksioikoista, siitä seuraisi se, että keskusta olisi mielipidemittausten kärjessä.
Näin ei kuitenkaan ole. Politiikkaa tehdään muuallakin kuin hallituksessa. Puolueella pitää olla identiteetti ja ideologia.
Monet kokivat epäoikeudenmukaiseksi sen, että keskusta meni hallitukseen eduskuntavaalitappion jälkeen. Jos kysytään suomalaisilta, mitkä olivat keskustalle hallitukseen menon kynnyskysymykset, kuinka moni ne muistaa?
Keskusta on vähän epämääräinen möhkäle, puolueen määrittely on viime vuosina jäänyt tekemättä.
Mistä keskusta tunnetaan? Mikä on se mielikuva, joka nuorella ihmisellä on keskustasta?
Tyhjä taulu on kuitenkin aina enemmän mahdollisuus kuin uhka. Monet keskustajohtoiset kunnat ovat onnistuneet erittäin hyvin tässä korona-ajassa, ja ottaisin sieltä voimaa kuntavaaleihin. Kunnissa ja maakunnissa oleva osaaminen on keskustan hyödyntämätön voimavara.
Perussuomalaiset haluavat haastaa keskustan. Keskusta ei pidä sitä pelätä vaan haastaa itsekin. Keskustan pitää haastaa perussuomalaiset politiikan sisällöillä, mutta myös tavalla tehdä politiikkaa.
Eiköhän vähitellen aleta ymmärtää, mihin ihmisten lokerointi ja vihapuhe johtavat? Kuka korjaa jäljet? Halutaanko kuntiin ja kaupunkeihin samanlainen meininki ja ihmisten mätkintä kuin pahimmillaan on nähty eduskunnassa?”