Keskustasta kova syytös: PS petti lupauksensa kuljetusalalle – "Melkoista selittelyä"
Keskustan kansanedustaja Vesa Kallio arvostelee voimakkaasti Orpon hallitusta raskaan liikenteen vinjettimaksua koskevan lupauksen pettämisestä.
Kallion mukaan valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) vastaus kirjalliseen kysymykseen paljastaa, ettei hallitus ole yli kolmen vuoden aikana saanut vinjettimaksun valmistelua edes kunnolla käyntiin.
– Perussuomalaiset pitivät oppositiossa kovaa ääntä vinjettimaksun puolesta, mutta hallitusvastuussa puheet ovat unohtuneet. Hallitusohjelmaan kirjattu uudistus on käytännössä haudattu ilman, että sitä on edes yritetty tosissaan toteuttaa. Perussuomalaiset ovat suomalaiselle kuljetusalalle selityksen velkaa, Kallio toteaa.
Raskaan liikenteen vinjettimaksu olisi käytännössä tiemaksu, jonka avulla ulkomainen rekkaliikenne saataisiin osallistumaan käyttämiensä suomalaisten teiden kunnossapidon rahoitukseen.
Keskustaedustaja Kallio pitää ontuvana sitä, että valtiovarainministeri Purra vetoaa kirjallisen kysymyksen vastauksessaan EU-lainsäädäännön rajoituksiin ja dieselin kohonneeseen hintaan.
– On melkoista selittelyä vedota nyt kohonneisiin polttoainekustannuksiin, kun hallituksella olisi ollut yli kolme vuotta aikaa edistää uudistusta. Hallitusohjelmassa luvattiin vinjettimaksu, mutta Purra puhuu vastauksessaan edelleen verosta. Maksuna toteutettavan järjestelmän mahdollisuuksia ei ole edes kunnolla selvitetty.
Kallio muistuttaa, että vinjettilainsäädäntöä valmisteltiin jo Sipilän hallituskaudella. Tuolloin valmistunut esitys raukesi eduskunnassa keväällä 2019.
Orpon hallitus ei sen sijaan ole tuonut eduskuntaan uutta esitystä eikä vinjettimaksusta löydy omaa lainsäädäntöhanketta valtioneuvoston julkisesta hankerekisteristä.
Valtiovarainministeri Purra nostaa vastauksessaan esille vuonna 2028 käyttöön tulevan ammattidieselin, jonka veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta.
Kallio katsoo, että muutaman sentin veronapalautus tuskin korvaa nyt petettyä vinjettilupausta.
– Suomalaiset kuljetusyrittäjät tarvitsevat tekoja kilpailukykynsä parantamiseksi, eivät uusia selityksiä tekemättömille päätöksille. Perussuomalaiset ovat lyöneet vinjettilupaukselleen viimeisen naulan arkkuun.