Keskuskauppakamari: Sininen aalto haastaa Trumpin aseman, mutta huoli USA:n ulko- ja kauppapolitiikasta kasvaa
Keskuskauppakamarin toimitusjohtajan Juho Romakkaniemen mukaan demokraattien voitto Yhdysvaltain välivaaleissa on kaivattu jarru presidentti Donald Trumpin politiikalle. Huolena on, että Trump suuntaa voimansa entistä arvaamattomammin ulko- ja kauppapolitiikkaan sekä mahdollisiin sotatoimiin.
Välivaalien tuloksen myötä demokraatit saavat enemmistön kongressin molemmissa kamareissa.
– Demokraatit ottavat nyt haltuunsa budjettivallan, lainsäädännön ja nimitykset. Se rajoittaa Trumpin toimintavapautta ja pakottaa hallinnon neuvottelemaan demokraattien kanssa politiikan suunnasta, Romakkaniemi sanoo.
Hänen mukaansa on todennäköistä, että Trumpin hallinto yrittää suitsia kongressin valtaa.
– On hyvinkin mahdollista, että ensi vuoden alussa nähdään instituutioiden välinen, perustuslaillinen valtataistelu. Uskon kuitenkin, että Yhdysvaltain instituutiot ja demokratia kestävät sen, Romakkaniemi sanoo.
Vaikka kongressin valta kasvaa, presidentille jää laajat valtaoikeudet ulko- ja kauppapolitiikassa. Presidentti voi myös aloittaa sotatoimia.
– Huolestuttaa, että Trump keskittyy entistä enemmän ja entistä arvaamattomammin juuri näihin osa-alueisiin. Ne ovat jo aiheuttaneet maailmantalouteen ja yritysten toimintaympäristöön arvaamattomuutta ja epävakautta, Romakkaniemi sanoo.
– Toivottavasti Trump keskittyisi näillä alueilla sen sijaan keskeisimpään vaalilupaukseensa ja pyrkisi rauhaan Ukrainassa lisäämällä painetta Venäjälle.