Ruotsin valtiopäivät torppasi keskustajohtajan pääministeriyden
Ruotsi
Ruotsissa valtiopäivät hylkäsi tiistaina odotetusti äänestyksessä keskustan johtajan Elisabeth Thand Ringqvistin nimityksen pääministeriksi.
Hallitustunnustelu siirtyy nyt maltillisen kokoomuksen johtajalle Ulf Kristerssonille, joka johtaa tällä hetkellä toimitusministeristöä. Myöskään hänen ei odoteta onnistuvan hallituksen muodostamisessa. Sosiaalidemokraattien Magdalena Andersson epäonnistui hallituksen muodostamisessa jo aiemmin.
Ruotsissa pidettiin syyskuussa vaalit, joissa vasemmistoblokki sai kolmen paikan enemmistön parlamenttiin. Uutta hallitusta ei kuitenkaan ole saatu muodostetuksi.
Ruotsissa on totuttu pitkiin hallitusneuvotteluihin. Vuoden 2018 vaalien jälkeen hallituksen muodostaminen kesti 134 päivää.