Lukijalta: Kuka päätti, että vaihtoehtoja on vain kaksi?
Suhtautuminen globalisaatioon on ollut hämmästyttävän yksisilmäistä koko 2000-luvun.
”Yhtä hyvin voisi väitellä siitä, pitäisikö syksyn seurata kesää”, Tony Blair kuvasi aikoinaan globalisaatiosta keskustelemista. Yuval Noah Harari puolestaan otsikoi kirjassaan: ”Globaalit ongelmat tarvitsevat globaaleja vastauksia.”
Vaihtoehtoja on ikäänkuin vain kaksi. Yhdellä puolella on avoin ja kansainvälinen maailma. Toisella sulkeutuminen ja nationalismi. Asetelma ratkaisee keskustelun jo ennen sen alkamista. Globalisaation kriitikon on ensin vakuutettava, ettei hän vastusta kansainvälisyyttä tai kaipaa menneisyyteen.
Mutta kansainvälinen yhteistyö ja maailman järjestäminen yhdeksi markkinaksi ovat eri asioita. Valtio voi vähentää riippuvuuttaan maailmanlaajuisista tuotantoketjuista ja silti kannattaa tiukempia ympäristösopimuksia. Se voi suojata paikallista toimeentuloa ja samalla kantaa vastuuta kulutuksensa vaikutuksista muualla.
Entä jos haluamme sopia kansainvälisesti juuri siitä, miten maailma voisi toimia paikallisemmin?
Hararin kysymys siitä, voiko nationalismi ratkaista maailman ongelmat, ohjaa jo vastausta. Ilmastonmuutos ei tietenkään ratkea yhdessä valtiossa. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että tuotanto, työ ja pääomat pitäisi järjestää mahdollisimman maailmanlaajuisesti.
Ilmasto on yhteinen, mutta päästöt syntyvät tietyissä tuotantolaitoksissa ja kulutuspäätöksissä. Luontokato on maailmanlaajuista, mutta elinympäristöjä hävitetään paikallisesti. Ongelman laajuus ei määrää talouden tarkoituksenmukaista mittakaavaa.
Globalisaatiossa tuotanto siirtyy sinne, missä työ, energia ja luonnonvarat ovat halvimpia. Pääomat seuraavat tuottoa ja tavarat markkinoita. Myös ihmiset liikkuvat saman järjestelmän sisällä. Väestösiirtymät eivät ole taloudesta irrallinen ilmiö. Ne ovat osa maailmanlaajuista työnjakoa.
Kun kehittyvä maa erikoistuu raaka-aineisiin, halpaan tuotantoon tai muutamaan vientituotteeseen, sen talous ei tarjoa kaikille mielekästä työtä. Ihmiset siirtyvät sinne, missä pääoma, työpaikat ja palvelut ovat. Yksipuolinen talous työntää heitä pois. Länsimaiden korkeampi elintaso ja avoimet työmarkkinat vetävät heitä puoleensa.
Lähtömaa menettää samalla nuoria, koulutettuja ja aloitteellisia ihmisiä. Maastamuutto voi helpottaa työttömyyttä ja tuoda rahalähetyksiä, mutta se myös heikentää maan kykyä rakentaa monipuolista taloutta. Näin muuttoliike ylläpitää juuri niitä rakenteita, jotka sen synnyttivät.
Myös vastaanottavassa maassa seuraukset jakautuvat epätasaisesti. Kansainvälisesti liikkuva ja hyvin koulutettu väestönosa hyötyy uusista markkinoista, palveluista ja työmahdollisuuksista.
Tuotannon siirtymisestä kärsivät sen sijaan usein teollisuustyöntekijät ja pienet paikkakunnat. He voivat kohdata myös palkkakilpailua, asumisen kallistumista ja julkisten palvelujen kuormitusta.
Sama järjestelmä synnyttää siis paineen rajan molemmille puolille. Lähtömaassa talouden kapeus ajaa ihmisiä muuttamaan. Vastaanottavassa maassa heikommin menestyvä väestönosa kokee asemansa heikkenevän.
Jos tätä kokemusta ei tunnusteta, tyytymättömyys voi muuttua radikalisoitumiseksi ja jyrkäksi maahanmuuton vastustamiseksi.
Globalisaatio tuottaa siten sekä väestösiirtymiä että niiden poliittista vastareaktiota. Silti muuttoliikettä kuvataan usein väistämättömänä kansainvälistymisenä ja vastareaktiota selittämättömänä nationalismina. Ne pitäisi nähdä saman taloudellisen järjestelmän seurauksina.
Paikallisempi maailma voisi vähentää kumpaakin painetta. Kehittyvissä maissa tarvitaan alkutuotannon rinnalle jalostusta, teollisuutta, tutkimusta ja vaativia työpaikkoja. Länsimaissa tarvitaan korkean arvonlisän tehtävien rinnalle valmistusta, kädentaitoja ja paikallista tuotantoa.
Periaate on yksinkertainen; alkutuotantoa ja teollisuutta myös täällä, korkeaa arvonlisää myös siellä.
Kun eri alueilla on monipuolinen talous, useampi ihminen voi rakentaa tulevaisuutensa kotiseudullaan. Muuttaminen säilyy mahdollisuutena, mutta sen ei tarvitse olla taloudellinen pakko. Samalla länsimaiden eri väestöryhmille jää todellinen mahdollisuus osallistua tuotantoon.
Talouden paikallistaminen liittyy myös luonnonvaroihin. Laajempi markkina mahdollistaa syvemmän erikoistumisen ja halvemman tuotannon. Halpa tuotanto lisää kulutusta.
Vaikka yhtä tuotetta kohti tarvitaan vähemmän energiaa ja materiaaleja, tuotteita valmistetaan enemmän. Jevonsin paradoksissa kasvu syö tehokkuudella saavutetun säästön.
Tehokkuutta pitäisi siksi arvioida myös puuttumisintensiteettinä. Se kertoo, kuinka suuri osa luonnosta ja ihmisten elämästä on järjestettävä tuotannon tarpeisiin. Halpa hinta ei paljasta, kuinka paljon maailmaa sen ylläpitämiseksi on muutettu.
Paikallisempi talous voisi korjata näitäkin rakenteita. Kasvinviljelyn ja eläintuotannon alueellinen yhdistäminen palauttaisi ravinnekiertoa. Korjaaminen ja tuotteiden pitkä käyttö vähentäisivät uuden tuotannon tarvetta. Rakennukset voitaisiin sovittaa paikalliseen ilmastoon.
Samalla lyhyemmät tuotantoketjut vähentäisivät riippuvuutta autoritaarisista valtioista ja maailmanlaajuisista häiriöistä.
Paikallisuus ei tarkoita omiin rajoihin vetäytymistä. Sen sijaan se mahdollistaa oman talouden ekologisten ja sosiaalisten seurauksien hallinnan. Kansainvälisen yhteistyön tehtävä on sopia yhteisistä tavoitteista, jakaa tietoa ja estää haittojen siirtäminen muille.
Maailma voisi koostua toimintakykyisistä soluista: suhteellisen monipuolisista talouksista, jotka käyvät kauppaa ja ratkaisevat yhteisiä ongelmia yhdessä. Yhteiset säännöt turvaisivat ekologiset rajat ja reilut suhteet. Ne eivät pakottaisi jokaista aluetta yhä kapeampaan tehtävään maailmanmarkkinoilla.
Blair vertasi globalisaatiota vuodenaikaan. Mutta tuotantoketjut, kauppasopimukset, pääomien liikkuminen ja ihmisten muuttamiseen vaikuttavat taloudelliset rakenteet eivät ole luonnonilmiöitä. Ne ovat ihmisten päätöksiä.
Niitä voidaan myös muuttaa.
Todella sulkeutunut maailmankuva on sellainen, jossa tulevaisuudelle sallitaan vain yksi suunta.
Johannes Hirvaskoski
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/