Luke: Nahkiaisten nykyisiä kannanhoitokeinoja syytä arvioida kriittisesti
Nahkiaiskantojen elvyttäminen vaatii uusia kannanhoidollisia keinoja, Luonnonvarakeskus Luke kertoo. Lukessa tehdyn kirjallisuuskatsauksen perusteella nykyisiä keinoja on syytä arvioida kriittisesti, sillä niiden tulokset ovat jääneet heikoiksi.
Luken mukaan jokien voimakas rakentaminen on heikentänyt nahkiaisten elinympäristöjä jo vuosikymmenten ajan, eikä kantoja ole saatu nykyisillä hoitotoimilla elpymään.
Nykyisin kannanhoitoon käytetään esimerkiksi istutuksia ja siirtoja. Tehokkaampi kannanhoito edellyttää Luken mukaan kokonaisvaltaisempaa ymmärrystä nahkiaisen elinkierrosta. Varsinkin elinkierron merivaellusvaiheesta on merkittäviä tiedonpuutteita.
Katsauksen perusteella erityisen tärkeää on tunnistaa kuhunkin jokeen liittyvät elinkierron suurimmat haasteet ja kohdentaa toimenpiteet juuri niihin.