Suomen vienti Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin laski jyrkästi
Suomen tavaravienti Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin on laskenut viime aikoina voimakkaasti, kertoo Keskuskauppakamari. Viennin hiipumisen taustalla on Lähi-idän heikentynyt turvallisuustilanne.
Huhtikuussa Saudi-Arabiaan haettiin tavaravientiä varten myönnettäviä alkuperätodistuksia vajaa 40 prosenttia ja toukokuussa noin 30 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Arabiemiraatteihin laskua oli huhtikuussa vajaat 50 prosenttia ja toukokuussa yli 50 prosenttia.
Keskuskauppakamarin mukaan viennin lasku alueille alkoi maaliskuussa. Sota Lähi-idässä alkoi helmikuun lopussa, kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat iskunsa Iraniin. Iran vastasi muun muassa iskemällä Israeliin sekä Yhdysvaltojen tukikohtiin Lähi-idän alueella.
Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen mukaan luvut heijastavat suoraan Persianlahden alueen kiristynyttä turvallisuustilannetta.
– Kehitys on poikkeuksellisen jyrkkä ja kertoo siitä, kuinka nopeasti geopoliittinen epävarmuus heijastuu vientiin, hän sanoo tiedotteessa.
Tavaraviennin alkuperätodistuksia myöntävät kaikki Suomen 19 kauppakamaria. Euroopan unionin yleinen alkuperätodistus osoittaa tavaran alkuperän, jotta kohdemaassa voidaan toimia tullaus- tai kaupallisten määräysten mukaisesti.
Mitä pidempään epävarmuus Lähi-idässä jatkuu, sitä voimakkaammin se tulee Romakkaniemen mukaan näkymään viennissä ja investointipäätöksissä.
– On tärkeää saada tilanne ratkaistua mahdollisimman pian ja Hormuzinsalmi pysyvästi avoimeksi viennille, jotta vaikutukset jäisivät kohtuullisiksi ja yritysten toimintaympäristö paranisi, Romakkaniemi sanoo.
Epävarmuus Lähi-idässä näkyy Romakkaniemen mukaan erityisesti investointihyödykkeissä ja pitkäkestoisissa hankkeissa, joissa päätöksiä siirretään.
Öljynviennille kriittisen Hormuzinsalmen liikenne on ollut pitkälti tukossa helmikuun lopusta alkaen. Pieniä määriä aluksia on kuitenkin aika ajoin päässyt salmen läpi. Hormuzinsalmen sulku on nostanut dieselin, lannoitteiden ja alumiinin hintoja jyrkästi.