Trump: Lähi-idän rauhansopimus syntyy lähipäivinä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vakuuttelee, että Lähi-itään ollaan saamassa rauhansopimus lähipäivinä.
Trumpin mukaan sopimuksen suhteen käydään viimeisiä koettelemuksia. Hän kehui samassa lauseessa sopimusta erittäin hyväksi.
Aikataulusta kysyttäessä Trump sanoi sopimuksen syntyvän kahden tai kolmen päivän sisällä.
Trumpin mukaan sopimuksessa ei sallita Iranille ydinaseita ja Hormuzinsalmi tulee aukeamaan, CNN uutisoi.
– Salmi tulee aukeamaan heti. Se aukeaa heti allekirjoitusten jälkeen, mikä voisi olla kahden tai kolmen päivän päästä, Trump sanoi.
Selvää ei myöskään ole, koskisiko sopimus vain Irania vai myös Libanonia, jossa Israel ja äärijärjestö Hizbollah ovat sotineet.
CNN:n mukaan Trump on kevään aikana sanonut olevansa lähellä Iran-sopimusta 37 kertaa. Esimerkiksi huhtikuun 17. päivä Trump sanoi sopimuksen olevan päivän tai kahden päässä.