Turkin sodan torrakolla taisteltiin vielä talvisodassa –"Pertaani" oli koitua Suomen hirvikannan tuhoksi
Tiivistelmä
- Berdan II M/1870, eli ”Pertaani”, oli 1800-luvun lopulla Venäjän armeijan käyttöön tullut sotilasase.
- Berdania valmistettiin yli kolme miljoonaa kappaletta eri tehtailla Venäjällä, ja sitä käytettiin muuan muassa Venäjän ja Turkin välisessä sodassa.
- Berdan-kiväärin tarkkuus ja toimintavarmuus tekivät aseesta suositun, mutta se vanheni nopeasti asetekniikan kehittyessä.
- Suomessa Berdaneita käytettiin sisällissodassa ja vielä talvisodassa, jossa se toimi hätävarakiväärinä.
- Berdan oli tärkeä ase metsästyksessä, mutta sen käyttö vaikutti myös Suomen hirvikannan romahdukseen 1920-luvulla.
Suomussalmi, joulukuu 1939. Lähes 30 asteen pakkasessa käydään raskaita mottitaisteluita.
Neuvostoliittolaisen divisioonan kolonna on saarrettu, mutta suomalaisen sotilaan kohmeisissa käsissä on uutukaisen pystykorva-kiväärin sijaan pitkä, raskas ja kulunut torrakko, jonka metalliin on leimattu kyrillisin kirjaimin keisarillisen Venäjän varustepajojen merkintöjä.
Ase on Berdan M/1870, suomalaisten puheessa ”Pertaani”.
Berdan-kiväärin tarina alkaa 1860-luvun lopulta, jolloin Venäjän keisarikunta pyrki uudistamaan vanhentunutta aseistustaan. Berdan edusti siirtymää aiempaa pienempikaliiperisiin sotilaskivääreihin. Sen 10,7 millimetrin kaliiperi oli aikansa mittapuulla varsin moderni, ja aseessa näkyi amerikkalaisen everstin ja asesuunnittelijan Hiram Berdanin (1824-1893) kädenjälki.
Berdanin II -malli (M1870) otettiin käyttöön Venäjän armeijassa vuonna 1870 jalkaväen yleisaseeksi. Ensimmäiset 30 000 kappaletta Berdan-kivääreitä Venäjä osti brittiläiseltä BSA-yhtiöltä. Oman tuotannon käynnistämiseksi Venäjä hankki myöhemmin valmistukseen liittyvää kalustoa ja osaamista myös Greenwood & Batley -yhtiöltä.
Aseita tuotettiin 1870-luvun alusta lähtien kaikissa Venäjän asetehtaissa eli Tulassa lähellä Moskovaa, Iževskissä Uralin länsipuolella sekä Siestarjoella Karjalankannaksella. Kaiken kaikkiaan aseita valmistettiin Venäjällä yli kolme miljoonaa kappaletta.

Aseen ensimmäinen suuri koetus oli Venäjän–Turkin sota vuosina 1877–1878. Myös suomalaisia sotilaita osallistui sotaan osana Suomen Kaartia.
Aikansa mittapuulla Berdan oli moderni ase: se oli takaaladattava, käytti metallihylsyllistä patruunaa ja tunnettiin tarkkuudestaan sekä toimintavarmuudestaan.
Berdan-kivääri oli edelleen pitkäpiippuinen ase, mikä heijasti vielä 1800-luvun sotataktiikkaa, jossa jalkaväen tuliaseilta vaadittiin tehokasta käyttöä tiiviissä muodostelmissa.
Berdanin patruunan hylsy oli pullonmuotoinen, laippakantainen ja 58 milliä pitkä, eli kaliiperimerkintä oli 10,7×58R. Patruunassa oli uusi Berdanin kehittämä keskussytytysnalli, 25 gramman painoinen luoti ja noin 5 gramman mustaruutilataus.
Luodin lähtönopeus oli noin 430 metriä sekunnissa. Pyöreäpäinen lyijyluoti päällystettiin silkkipaperilla ja kastettiin mehiläisvahaan, ettei aseen piippu karstoittuisi.
Teknisesti Berdan-kiväärien kausi jäi kuitenkin melko lyhyeksi, sillä jo 1890-luvulla savuton ruuti ja vieläkin pienikaliiperisempi vaippaluoti syrjäyttivät Berdan-tekniikan. Kun Venäjän armeija 1890-luvulla siirtyi vähitellen kolmen linjan kivääreihin M/1891 eli Mosin–Nagant-kivääreihin, suuria määriä Berdaneita poistui etulinjapalveluksesta.

Berdaneita käytettiin kuitenkin varsin pitkään, Venäjällä ensimmäisessä maailmansodassa ja Suomessa sisällissodassa. Osa aseista päätyi myös Suomen suuriruhtinaskunnan alueelle siviilikäyttöön, kun valtio myi niitä käytöstä poistettuina.
Monelle suomalaiselle maaseudun asukkaalle Berdan oli huomattava edistysaskel verrattuna vanhoihin suustaladattaviin metsästysaseisiin. Kun Berdan levisi suomalaisiin pirtteihin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa, sillä oli seurauksensa.
Aseen kaliiperi oli suuri, ja sen raskas lyijyluoti teki vaikuttavaa jälkeä suurriistaa metsästettäessä etenkin lyhyillä etäisyyksillä.
Monet metsästäjät pitivät Berdania tehokkaana hirvi- ja karhuaseena. Metsästyskäyttöön ase oli tosin melko pitkä ja siitä puuttui lipas eli kivääri oli kertalaukeava.
Erityisesti talvella hiihtäen tapahtunut hirvenajo oli tehokasta aikana, jolloin valvonta oli vähäistä syrjäseuduilla. 1920-luvulle tultaessa Suomen hirvikanta oli romahtanut hyvin pieneksi.
Ensimmäinen maailmansota, vuoden 1918 sisällissota ja niitä seuranneet vaikeat vuodet lisäsivät painetta hankkia lihaa metsistä lähes keinolla millä hyvänsä.
Arvioiden mukaan koko maassa saattoi olla jäljellä vain muutamia satoja hirviä. Tilanne alkoi parantua vasta 1920- ja 1930-luvuilla, kun metsästysvalvontaa tehostettiin ja hirvenmetsästystä rajoitettiin aiempaa tiukemmin.
Vaikka moni hirvi kohtasi loppunsa Berdanin sylkemään luotiin, Suomen hirvikannan romahtamista ei voi laittaa pelkästään sen syyksi. Taustalla vaikuttivat monet tekijät: köyhyys, heikko riistanvalvonta, laajalle levinnyt salametsästys sekä yleisesti kehittyneet ampuma-aseet.

Kun talvisota syttyi marraskuussa 1939, Suomen armeijalla oli vakava pula aseista ja varusteista. Kaikille joukoille ei riittänyt moderneja kiväärejä, ja käyttöön jouduttiin ottamaan myös vanhentuneita aseita varastoista.
Berdan-kivääreitä oli Suomen armeijan kirjanpidossa tuolloin noin 3 100 kappaletta, ja niitä käytettiin jonkin verran vielä talvisodassa esimerkiksi eräissä tykistö- ja taka-alueiden yksiköissä.
Osa joulukuussa 1939 Suomussalmen taisteluihin lähetetyn Jalkaväkirykmentti 64 (JR 64) miehistä sai myös käyttöönsä vanhoja Berdaneita. Aseet olivat jo tuolloin vanhentuneita sotakäyttöön, mutta edelleen toimintakykyisiä.
Verrattuna moderneihin makasiinikivääreihin ja automaattiaseisiin lippaattoman Berdanin tulinopeus oli hidas. Vanhoissa patruunoissa käytetty mustaruuti saattoi lisäksi synnyttää näkyvän suuliekin ja savua.
JR 64:n perustamisvaiheessa Kemin asemalla 17.12.1939 rykmentin komentaja, everstiluutnantti Uno Fagernäs riisui upseerintakkinsa samaistuakseen murheellisen huonosti varustettuihin joukkoihinsa.
JR 64 onnistui kehnosta varustuksestaan huolimatta ratkaisevalla tavalla Hulkonniemen torjuntataistelussa. Raatteen tiellä kaatuneilta sotilailta ja hylätyistä ajoneuvoista saatiin runsaasti Mosin–Nagant-kiväärejä, pikakiväärejä, konepistooleja ja ampumatarvikkeita. Näiden myötä monet vanhat Berdanit jäivät saman tien pois käytöstä.
Berdan-kivääri osoitti monikäyttöisyytensä historian saatossa. Venäjän armeijan modernisointiin kehitetty sotilasase oli myöhemmin syrjäseutujen metsästäjien ja salametsästäjien suosima suurriista-ase ja lopulta hätävarakivääri, jota jouduttiin talvisodan aikana jakamaan osalle nopeasti perustetuista joukoista.