Lukijalta: Hyvinvoiva perhe – kasvatuksen ikivanha osaaja
Julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lasten hyvinvointi (perustuslaki 19 §; katso myös lastensuojelulaki 4 §). Huoltajilla on ensisijainen vastuu lasten ja nuorten (alle 18-vuotiaiden) kasvatuksesta.
Miten huoltajat onnistuvat tehtävässään? Voiko julkinen valta tehdä asialle enemmän? Onko netillä jo yliopettajan rooli?
Media ei mässäile kasvatusaiheilla – ei vallankaan tutkimustiedolla. Kasvatusasiat ovat toki tuttuja omasta kodista ja koulusta, mutta se tieto kelpaa enää vain osin toiminnan perustaksi. Toisaalta lapsuuden kodin ja koulun kasvatuskäytännöt eivät hevin häviä mielestä eivätkä liioin omista työtavoistakaan.
Netti löi läpi perheittenkin elämässä Suomessa 1990-luvulla. Sen ”voittokulku” on jatkunut älypuhelinten ja nyt tekoälyn vauhdittamana. Uusi kulttuuri on ottanut vaivihkaa ison siivun perheitten ajankäytöstä.
Suomen perhepolitiikka, lastensuojelu ja varhaiskasvatus kestävät kansainvälisen vertailun. Niistä huolimatta lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt selvimmin jo reilut pari vuosikymmentä.
Taustasyitä pahoinvoinnille on monia. Digimarkkinat. Mielihyvän markkinat. Huoltajien kiireet. Päihteet. Yksinäisyys. Univelat. Arvojen epäyhtenäisyyden kasvu ja polarisoituminen.
Yleisesti tarkastellen Suomi tarjoaa edelleen koulutus- ja kulttuuripalveluillaan lapsille ja nuorille tasokkaan kehitysympäristön. PISA-tulokset ovat toki huonontuneet jo pidempään, mutta se on vain osa – toki hyvin tärkeä osa – lasten ja nuorten kehityksen isoa ajankuvaa.
Professori Lea Pulkkinen on osoittanut, että nuorten kehityksen taustaselittäjä on erityisesti juuri kotikasvatus. Sen kyseenalaistajia en ole havainnut. Painotan kotikasvatusta tässä kirjoituksessa.
Kiire on nyt osa perhe-elämää. Myös vanhemmat rientävät yksilöllisyyttä korostavilla poluillaan – toki työelämä ottaa siitä osan. Suuri osa lapsista on tästäkin syystä kotonaan paljon yksin.
Miksi avioliitot hajoavat, parisuhde ei toimi ja lapsille ei ole aikaa? Päihteiden käytölläkin on roolinsa. Niillä taustasyillä on yhteys myös lasten ja nuorten vapaa-ajan viettoon.
Väkivaltasisällöt mediassa, somessa, digimaailmassa ja videopeleissä ovat käden ulottuvilla. Olemme ymmällä kasvatusperiaatteiden kanssa. Mikä on lopulta pahaa ja mikä hyvää?
Eettisen kasvatuksen perustan selkiyttämien olisi tärkeää. Eettiset arvot kiteytyvät ihmisyydessä – vastuussa itsestämme, lähimmäisistämme ja ympäristöstämme. Eettiset elämän ainekset ovat kuitenkin väljähtymässä. Ajan henki näkyy niin kodeissa, julkisessa kasvatustyössä kuin kirkossakin.
Pahoinvoinnin ketju ei katkea, jos lasten välittömässä ympäristössä ei ole elämänhallinnan tukipilareita. Antaisiko virinnyt keskustelu uskonnonopetuksesta uusia eväitä arvokeskusteluun? Ehkäpä ei, sillä uskonnonopetuksesta on väännetty kättä toistuvasti vuosikymmenien ajan.
Lapset saattavat joutua vanhempiensa elintasokilpailun uhrilampaiksi. Aineellisen hyvän tavoittelu on syrjäyttämässä henkisen ja sosiaalisen hyvän. Ahneus pitää meitä kaikkia otteessaan.
Perheen taloudellisen vaurauden näkyvät mittarit saattavat peittää alleen lasten pahoinvoinnin. Jotain on sittenkin vialla. Jatkuessaan huono-osaisuus käynnistää syrjäytymisen.
Jos vanhemmilla on hyvä tunnesuhde toisiinsa ja lapsiinsa sekä yhtäläinen velvollisuus ja keskinäinen vastuiden jako kasvattajina, on asetelma ihanteellinen. Siinä ovat perusainekset kotikasvatuksen huoneentauluksi.
Kotikasvatuksen merkitykset syntyvät monien tekijöiden vaikutuksesta. Yksittäisen tekijän osuutta on vaikea osoittaa. Huoltajilla ei ole aina tietoa siitä, mikä olisi parasta lasten kannalta. Pahinta ovat rakkaudettomuus, välinpitämättömyys ja tunnekylmyys.
Ajan antaminen lapsille on iso asia kodeissa. Se korvaa myös puutteita. Kodin tunneilmasto, välittäminen ja henkinen läsnäolo ovat tärkeitä.
Jos nostamme esille 1960- ja 1970-lukujen maaseudun kotien niukat harrastukset lapsille, kyselemme, onko niissä ajassamme jotain vanhanaikaista. Pienet puutarha- ja kotityöt? Kirjat? Soittaminen? Luontoretket? Näyttelyt? Piha- ja metsäleikit? Urheilukilpailut?
Lasten ja nuorten uteliaisuutta kannattaa ruokkia. Oma juttu löytyy usein näkemällä, tutkimalla, harrastamalla ja kokeilemalla. Elinympäristömme on loputtomien ihmeiden aarreaitta. Luonto etunenässä!
Aikamme kasvatustodellisuuden muutoksista – jopa turbulenssista – saamme tietoa jo muutamalla kysymyksellä. Miten paljon lapset ja nuoret viettävät aikaa vanhempiensa kanssa, päivittäin? Kavereiden kanssa? Television ja/tai radion ääressä? Internetissä/somessa? Koulutehtävien parissa?
Osa niistä kartuttaa myös sosiaalista pääomaa, mutta ei korvaa kasvokkain kohtaamista.
Lasten ja nuorten kehitys pulppuaa suotuisissa olosuhteissa tarinoita, kuvitelmia ja kysymyksiä. Auttakaamme heidän luovuuttaan kukoistukseen! Vaivan palkkiot odottavat ennen pitkää.
Itsetuntoa nakertava epäonnistumisen pelko vie ilon. Sen taustalla voivat olla sanat aikuisen suusta: ”Et sinä osaa. Sinusta ei tule mitään.” Sanan mahti puree. Niillä satutetaan ja masennetaan. Sellaisen kohteeksi joutuva voi alkaa suunnitella ikäviä tapoja saada lievitystä loukkauksiinsa.
Jotkut ihmisistä syntyvät elämään vahvoina, toiset vähemmän vahvoina. Yhdet saavat kodeistaan hyvät eväät ja toiset jäävät vähemmälle. Sosiaalinen eriarvoisuus, joka vallitsee nyt teollistuneissa maissa, näyttää siirtyvän sukupolvesta toiseen.
Tunne realiteeteista ei saisi lannistaa. Tasa-arvon edistäminen kuuluu kaikille.
Kasvatuksen tavoitteena on sisäisesti ehjä ihminen – kunnon kansalainen. Se on myös ymmärrystä siitä, miten voin edistää arvokkaita asioita.
Monissa kodeissa voisi olla tarjolla paremmat elämän eväät, mutta liian monet asiat hirttyvät yhteisen ajan puutteeseen. Jokainen välittävä aikuinen on tällöin lahja lapselle ja nuorelle.
Suomessa lastensuojelun avohuollossa olevien lasten määrä kasvaa kaiken aikaa. Vakavasti vanhempiensa pahoinpitelemiä lapsia on. Heitä suurempi joukko lapsia kokenut henkistä väkivaltaa. Lasten huostaanotot, lasten ja vanhempien mielenterveysongelmat ja vanhempien jaksamisen ongelmat ovat liian yleisiä.
On tärkeää, miten isät ja äidit ymmärtävät vanhemmuutensa. Se ei ole vain tietoa tai hyvää tahtoa. Se on myös taitoa toimia lasten etujen mukaisesti. Toki toisiansa ja lapsiaan rakastavat vanhemmat toimivat harvoin väärin.
Valtataistelu parisuhteissa syö energian. Se voi johtaa kasvattaja-auktoriteetin menettämiseen.
Hyvä aviosuhde ruokkii lasten itsetunnon tervettä kehitystä. Persoonallisten normien kehittymiselle on silloin tilaa. Puolisoiden suhde ei ole vertailu- tai kilpailuasetelma – saatikka arvojärjestys. Muuttumatonta viisautta edustaa kehotus: Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne (katso Room. 12:10).
On hämmästyttävää, millaisella tarmolla jo alle kouluikäinen lapsi oppii asioita ja osallistuu toimintaan, jos ympäristön yllykkeet osuvat kohdalleen. Kasvatus avaa näitä mahdollisuuksia. Kestäviin perusarvoihin kannattaa palata aina uudelleen. Ne ovat myös osa turvallisuutta.
Jos lasten ja nuorten suhteet vanhempiin ja opettajiin ovat hyvät ja heidät otetaan huomioon, he noudattavat myös ohjeita paremmin. Käyttäytymisen sisäisten normien vahvistuessa ulkoisen valvonnan tarve vähenee. Toisiamme kunnioittavat normit ovat elinikäistä pääomaa.
Selvä vähemmistö Suomen lapsista, nuorista ja perheistä voi huonosti. Huono-osaisuuden jäljet johtavat usein perheisiin. Niiden lukuisten tahojen, päättäjien ja asiantuntijoiden, joille asia kuuluu ensisijaisesti, tulisi löytää yhteinen agenda tämän ison yhteiskunnallisen epäkohdan hoitamiseksi.
Esko Korkeakoski
dosentti ja tietokirjailija Valkeakoskelta
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/