Kovaa ryöpytystä eurooppalaisille: Nyt Trump voi hylätä Ukrainan
Euroopan maiden suhtautuminen Yhdysvaltain ja Israelin aloittamaan hyökkäykseen Irania vastaan on vaaraksi Ukrainalle. Näin sanoo Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin entinen turvallisuusneuvonantaja John Bolton.
Aiemmin myös Yhdysvaltain YK-lähettiläänä toiminut Bolton leimaa Euronewsin haastattelussa Lähi-idän sotatoimet ”Euroopan sodaksi”.
– Eurooppaan kohdistuu vähintään yhtä suuri, ellei suurempi, ydiniskun uhka, mikäli Iran saa ydinaseita, Bolton sanoo.
– Sillä on ohjuskapasiteettia iskeä Keski- ja Itä-Eurooppaan – ei Yhdysvaltoihin.
Bolton varoittaa, että EU-johtajien käytös avaa Trumpille mahdollisuuden sanoa, ettei Ukrainan sota kuuluu amerikkalaisille. Boltonista on virhe, ettei unionista löytynyt intoa osallistua hyökkäykseen Irania vastaan.
Nykyisin Trumpiin hyvin kriittisesti suhtautuva Bolton uskoo, että Valkoisen talon tavoitteena on vallanvaihto Iranissa.
– Trump julistaa voiton tapahtuipa mitä tahansa. Perusteluna on se, että ydinaseohjelmaa ja tukea kansainväliselle terrorismille on saatu viivästytettyä entisestään.
Bolton kuitenkin huomauttaa, että Iranin uhka palaa entiselleen, jos maan hallintoa ei onnistuta vaihtamaan.