Yle: Hallitus aikoo tiedottaa tänään ydinaserajoituksia koskevista asioista
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan hallitus tiedottaa ydinaserajoituksia koskevista asioista myöhemmin torstaina, kertoo Yle.
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) ei kommentoinut aiemmin mediatietoja ydinaseisiin liittyvien rajoitusten muuttamisesta. Hän sanoi toimittajille eduskunnassa, että asiasta kerrotaan julkisuuteen, kun sen aika on.
Häkkänen tyytyi toteamaan, että arviointityö on ollut käynnissä. Hän oli menossa puolustusvaliokunnan kuultavaksi. Hän ei avannut, mistä aiheista on kokouksessa kuultavana.
Häkkästä kuultiin torstaina myös ulkoasiainvaliokunnassa.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto (kok.) ei kommentoinut STT:lle torstaina tarkemmin valiokunnan kokouksessa käsiteltäviä asioita.
Myöskään ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) ei kommentoinut toimittajille eduskunnassa, minkälaisista mahdollisista lainsäädännön muutoksista olisi kyse. Koskinen kuitenkin kritisoi hallituksen tapaa valmistella asiaa.
Perussuomalaisten Jani Mäkelä kommentoi lyhyesti toimittajille eduskunnassa, että hänestä kyse on normaalilainsäädännöstä. Muuten hän ei halunnut lähteä asiaa kommentoimaan.
RKP:n puheenjohtaja Anders Adlercreutz ei kommentoinut asiaa STT:lle. Myöskään eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson ei halunnut kommentoida asiaa, vaan sanoi valtionjohdon tiedottavan siitä illalla.
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen ei kommentoinut asiaa STT:lle.
Hallitus haluaa muuttaa Suomen lainsäädäntöä niin, että kaikista ydinräjähteitä koskevista rajoitteista luovuttaisiin, kertoo Iltalehti tietojensa perusteella.
IL:n tietojen mukaan muutos suhtautumisessa ydinräjähteisiin tehtäisiin ydinenergialain muokkaamisella.
Nykyisin ydinenergialaki kieltää ydinräjähteiden maahantuonnin ja hallussapidon Suomessa.
Yle uutisoi keskiviikkoiltana, että hallitus käy keskustelua, pitäisikö Suomessa purkaa ydinaseisiin liittyviä rajoituksia, kuten kieltoa ydinaseiden kauttakulusta Suomessa.
Ylen lähteiden mukaan hallituksessa on keskusteltu ydinaseiden kauttakulusta Suomessa, mutta vielä ei ole varmuutta, johtaako keskustelu merkittäviin muutoksiin.
Ylen mukaan Häkkänen olisi ollut valiokunnissa kuultavana ydinaseisiin liittyvistä rajoitteista. Valiokuntien odotettiin Ylen mukaan saavan torstaina tietoa hallituksen piirissä käydystä pohdinnasta.
Hallituksen lakiesitystä ydinenergialain uudistamisesta odotetaan eduskuntaan mahdollisesti jo ensi viikolla.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron kertoi maanantaina maan kasvattavan ydinasearsenaaliaan ja tekevänsä ydinasepelotteen vahvistamiseen liittyvää yhteistyötä useiden eurooppalaisten maiden kanssa.
Nämä maat ovat Ruotsi, Tanska, Saksa, Belgia, Kreikka, Britannia, Puola ja Hollanti.
Puolustusministeri Häkkänen sanoi toimittajille tiistaina, ettei Suomi ollut saanut asiasta virallisia tietoja tai esityksiä. Hän lisäsi, että myös Suomi käy jossain vaiheessa Ranskan kanssa keskustelua aiheesta.