Lukijalta: Kun mies päätyy oikeuteen, peli on jo käynnissä
Tutkija Niina Nurmelan väitöskirja toteaa sen, minkä moni isä tietää jo ennen kuin ensimmäinenkään viranomainen ehtii avata kansiota: huoltoriita ei ala oikeudessa. Se alkaa paljon aiemmin. Ja kun mies lopulta seisoo käräjäsalin ovella, vieraannuttaminen ei ole uhka – se on jo todellisuutta.
Paperilla kaikki näyttää järkevältä. Alkavassa erossa vanhemmilla olisi paras motivaatio sopia. Nopealla avulla voitaisiin estää riitojen kärjistyminen. Mutta tämä malli olettaa jotakin, mikä ei aina pidä paikkaansa: että molemmat vanhemmat ovat aidosti samalla viivalla ja että järjestelmä tunnistaa vallankäytön silloin, kun se on vielä hienovaraista.
Todellisuudessa moni mies hakee apua vasta silloin, kun yhteys lapseen on jo alkanut katketa. Ei siksi, että mies olisi välinpitämätön, vaan siksi, että miehiä ei ole opetettu hakemaan apua – eikä apu ole heitä varten rakennettu.
Sosiaalialasta noin 80 prosenttia on naisia. Se ei itsessään ole ongelma, mutta siitä tulee sellainen, jos miehen kokemus kohdataan poikkeamana tai häiriönä normaalista narratiivista.
Tutkimus kertoo, että naiset toipuvat keskimäärin miehiä nopeammin erosta ja huoltoriidasta. Ehkä. Mutta mitä tämä oikeasti tarkoittaa?
Usein sitä, että nainen ehtii asemoitua järjestelmään ennen miestä. Hän ehtii hakea apua, kertoa tarinan, luoda ensivaikutelman. Ja kun mies saapuu mukaan myöhemmin, hän ei tule tyhjään pöytään – hän tulee valmiiseen asetelmaan.
Huoltoriitakiusaaminen mainitaan tutkimuksessa tärkeänä ilmiönä. Hyvä. Mutta käytännössä se jää usein sanaksi ilman seurauksia. Kiusaaminen ei näy mustelmana, vaan katkenneina tapaamisina, viivytettyinä viesteinä, viranomaisille syötettyinä tulkintoina lapsen ”tahdosta”. Ja lapsen ääni, jota järjestelmä haluaa kunnioittaa, on usein ääni, joka on jo muokattu.
Erityisen paljastavaa on havainto siitä, että miesten toipumista heikentää yhteyden katkeaminen lapseen. Tätä ei pitäisi lukea seurauksena, vaan syynä.
Yhteyden katkeaminen ei ole sivuvaikutus huoltoriidassa – se on vieraannuttamisen ydin. Ja kun yhteys katkeaa, mies ei menetä vain arkea lapsensa kanssa, vaan myös uskottavuutensa isänä viranomaisten silmissä.
Suomessa naisen asema on edelleen tabu, jota ei uskalleta kyseenalaistaa. Se on historiallisesti ymmärrettävää, mutta nykyhetkessä vaarallista. Kun naisen kertomus nähdään lähtökohtaisesti haavoittuvana ja miehen kertomus lähtökohtaisesti epäilyttävänä, järjestelmä ei ole neutraali. Se on vinossa.
Jos mies joutuu menemään oikeuteen, vieraannuttaminen ei ole alkamassa. Se on jo ehtinyt juurtua. Ja mitä pidempään järjestelmä kieltäytyy tunnistamasta tätä, sitä kalliimmaksi se käy – lapselle, isälle ja lopulta koko yhteiskunnalle.
Kyse ei ole siitä, että miehet haluaisivat etuoikeuksia. Kyse on siitä, että isyyttä ei pitäisi menettää hiljaisuudessa, byrokratian ja hyvää tarkoittavien rakenteiden puristuksessa. Vieraannuttaminen ei ole yksityinen riita. Se on rakenteellinen ongelma, jonka hinta maksetaan lapsen tulevaisuudessa.
Ja sen hinnan me kyllä tunnemme – vaikka emme vielä uskalla myöntää, mistä se alkoi.
Pasi Karjalainen
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/