Erilaista ajattelua!
Joskus tuntuu, että elän väärällä aikakaudella. Jotkut ihmiset ovat mielestäni vieraantuneet luonnosta ja pahasti.
On ihmisiä,
joiden mielestä maidon juonti ja lakupiiput pitää kieltää, mutta kannabiksen käyttö on jees ja siihen voi kannustaa.
joiden mielestä kotieläinten pitäminen ruuaksi on kauhea asia, mutta he pitävät lihaa syöviä lemmikkejä.
joiden mielestä eläinten tappaminen on väärin, mutta se koskee vain riittävän söpöjä eläimiä, ei soijanviljelyssä kuolevia eläimiä tai vaikkapa rottiakaan.
jotka syyllistävät kaikki kotieläintuottajat eläinten huonosta kohtalosta, ja silti he voivat pitää lemmikkinä koirarotuja, joista 90 prosenttia kärsii ylijalostuksen tuomista hengenvaarallisista hengitysvaikeuksista.
joiden mielestä kotimaisen kalan syöntiä pitäisi lisätä, mutta kalaa ei silti saisi ammattikalastaa eikä kasvattaa ympäristösyistä. Sen sijaan kala mielellään pyydystetään koukkuun ja sitä roikotetaan, kuvataan ja päästetään haavoittuneena takaisin. (Mitäpä jos joku tekisi vastaavasti jäniksille?)
joiden mielestä maaseudun vanhoilla autoilla ei pitäisi saada ajaa, mutta itse he lähtevät jopa monta kertaa vuodessa lentäen kaukomaille.
joiden mielestä puun ja turpeen poltto on kamalaa, mutta kivihiilestä ei puhuta mitään.
jotka haluavat päästä eroon 400 000 vuotta vanhasta taidosta: tulen hyödyntämisestä, mutta he eivät muista, että jokaisen elimistössäkin tapahtuu palamisreaktio.
joiden mielestä porukka pitää keskittää isoihin kaupunkeihin ympäristösyistä, vaikka hiilijalanjälki on silloin tutkitusti suurempi ja betonirakentamisen ympäristövaikutukset unohdetaan tyystin.
jotka kyseenalaistavat jo puutuotteetkin. Heillä on tavoitteena museoida lisää metsiä, eivätkä he kysy miten ekologisia vaihtoehtoiset tuotteet olisivat.
Monella näitä luuloja omaavilla olisi nyt syytä käydä maatiloilla, kasvi- ja kotieläintiloilla juttelemassa ja pohtimassa, onko fiksua ajaa meidän tuotantomme alas ja tuoda ruoka muualta. Siellä voi kuulla, miten suomalainen tuotantotapa eroaa ulkomaisesta.
Niin monella olisi syytä kävellä metsään, mennä tulille, nauttia eväitä ja jutella metsästäjien kanssa mitä luonnossa oikeasti tapahtuu. Siellä joku voisi kertoa miten suuri osa metsäkanalinnuista menehtyy talvisin tai miten susi raatelee saaliinsa. Että kaikki ei olekaan niin kuin Walt Disneyn piirretyissä.
Pistän toivoni keskustan hyvien linjausten lisäksi maaseudun mainioihin nuoriin.
Yksi heistä päräyttää joka aamu mönkijällä hoitamaan hevostaan ennen kouluun lähtöä, toinen ampui 12 vuotiaana ekan hirvensä.
Kunpa näiden mielipiteitä saisi välitettyä ilmastoahdistuksesta ja syömishäiriöistä kärsiville helsinkiläisnuorille. Maalle muutto voisi korvata kannabiksen.
Anne Kalmari
kansanedustaja (kesk)