Puunpoltto lisääntyy
Kotitalouksien sähkötarjoukset ovat nyt lähes kaksi kertaa kalliimmat kuin vanhat loppuneet sopimukset, vaikka kustannustehokasta tuotantoa on tullut lisää. On arveltu jopa lainvastaista monopolia.
Monissa eri yhteyksissä on käynyt ilmi, että klapituotanto on lisääntynyt. Jos puuta saa edullisesti, ja on kuntoilukykyä, on perinteinen puulämmitys hyvin edullista.
Kaiken lisäksi sähkön siirtohinnoittelu on aivan holtitonta ja hinta jatkuvasti nouseva, vaikka linjat ovat olleet pystyssä jo vuosikymmeniä. Voimalaitosten seisokkisuunnittelun puutteet aiheuttavat uhkia ajoittain sähkön puutteesta, ja sillä on uhkailtu vaikutuksia ensi talvena.
Tämä alkaa olla vakavaa henkisesti sekä taloudellisesti – ja se ohjaa kotitalouksien energiasuunnittelua väärään suuntaan.
Maan hallituksen on puututtava ja otettava ohjat käsiin turvatessaan kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia. Hämmennystä herättää etujärjestöjen vaikeneminen, nyt pitää ongelmat saattaa edes keskustelun asteelle.
Esko Järvenpää
Jämsä
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/