Valtio ei ole ehtymätön lähde
Maailma muuttuu vuodessa paljon.
Erityisen selvästi sen huomaa, kun palaa pitkän tauon jälkeen takaisin sorvin ääreen.
Kaikki tuntuu tutulta. Aivan kuin vasta eilen olisi sammuttanut tietokoneen ja valot huoneestaan. Ikkunasta avautuva maisema ei ole muuttunut, lasten piirrokset seinällä kellastuneet vain aavistuksen.
Ja silti kaikki on toisin. Todellisuuden läpi on puhaltanut myllerryksen puhuri niin Suomessa kuin koko Euroopassakin.
Tunnelman eron aistii ihollaan.
Viimeksi suljin työhuoneeni oven vaalien lähestyessä, ja keskustan gallup-käyrien sojottaessa iloisesti koillista kohden.
Ilmassa oli toivoa.
Turvapaikanhakijoiden sakeaa virtaa tai terrorismin synnyttämää tihenevää kauhua ei kukaan osannut ennustaa.
Tuskin sitäkään, miten ääripäät vahvistuisivat, ihmiset poteroituisivat vastakkaisiin leireihin huutelemaan vihaansa, ja piikkilanka-aidat nousisivat rajavyöhykkeille.
Talouden synkät näkymät olivat tiedossa. Vaan arvasiko kukaan, miten vaikeaa on tehdä korjausliikkeitä, vaikka kaikki tunnustavat niiden välttämättömyyden?
Yksituumaisuutta Suomen nostamiseen vaikuttaa versovan työläästi.
Kukin puristaa kouristuksenomaisesti kiinni eduistaan. Oman tontin ulkopuolelle näkeminen ei ota onnistuakseen.
Harva meistä tekee tässä kohtaa poikkeuksen.
Unohtuu, ettei valtio ole ehtymätön kaiken hyvän lähde, vaan se olemme me, kansalaiset.
Menestyksen vuosina on sovittu asioita, joihin eivät enää varat riitä. On pakko karsia.
Otetaan esimerkiksi aikuiskoulutustuki. Kouluttautuminen on tärkeä asia, ja yhteiskunnan kannalta arvokasta.
Mutta. Aikuiskoulutustukea saavat ne, jotka jo ovat hyvässä asemassa; heillä on ollut vakituinen työpaikka pitkään ja on edelleen.
Tukea ei saa pätkätyöläinen parantaakseen työmarkkina-asemaansa, saati työtön.
Moni opiskelee tällä rahalla tosissaan. Tiedän, että aika moni ottaa myös pienen loman kannalta.
Minusta aikuiskoulutustuen leikkaaminen on vähemmän väärin kuin nipistäminen eläkeläisten asumistuesta.
Entäpä äitiyslomalla kertyvä kesäloma? Se koskee vain meitä hyväosaisia, joilla on ollut työpaikka ennen lomaa, ja joilla on onni myös palata töihin.
Siinä säästäminen on perustellumpaa kuin lääkkeiden kelakorvauksista höylääminen.
Näin näitä asioita on valitettavasti asetettava vastakkain.
Ja gallup-käyrät sitten. Olisin veikannut rajumpiakin käänteitä. Kansa taitaa sittenkin ymmärtää.
Omassa taloudessani asuu yksi vankkumaton hallituksen kannattaja.
Kolmivuotias jaksaa seurata, vilahtavatko aamu-uutisissa hänen suosikkinsa Juha Tipilä, Jytkymiet tai Pyöräilijä.
Aika usein odotus palkitaan.
Sitä suurempi oli riemu, kun hän eräänä aamuna bongasi huoltoaseman lööpistä tuttuja: – Kato äiti! Juha Tipilä!
Baariparlamentin porukkaa tuppasi naurattamaan.
Fanitusta päättäjämme tuskin kaipaavat, mutta tukeamme kyllä.
Perusteltua kritiikkiäkin tarpeen tullen. Arjen ääniä, jotka auttavat näkemään selkeämmin.
Ymmärtämään, mitä päätökset tosielämässä tarkoittavat.
Kyllä se toivokin taas viriää.