"Tämä on kiistatta Suomelle uusi sivu" – Eduskunta aloitti DCA-sopimuksen käsittelyn
Eduskunnassa kiiteltiin Suomen ja Yhdysvaltojen välisen puolustusyhteistyösopimuksen eli DCA-sopimuksen merkitystä. Sen myötä Suomi muun muassa avaa Yhdysvaltojen mahdolliseen käyttöön 15 sotilasaluettaan.
Eduskunta aloitti DCA-sopimuksen ja siihen liittyvien lakien käsittelyn tiistaina. Maat ovat jo allekirjoittaneet sopimuksen, mutta toimeenpanon käynnistäminen edellyttää eduskunnan hyväksyntää.
– Sopimus on mielestäni merkittävä, se parantaa Suomen turvallisuutta ja täydentää Nato-jäsenyyttämme. Sanoisin, että se sujuvoittaa yhteistoimintaamme Yhdysvaltain kanssa kaikissa turvallisuustilanteissa. Se on nykymaailmassa entistäkin tärkeämpää, totesi lähetekeskustelussa keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen, joka oli viime vaalikaudella viemässä Suomea Natoon puolustusministerinä.
Kaikkonen totesi, että Yhdysvallat on Suomelle keskeinen liittolainen.
– Politiikkahan on sellaista, että poliittiset suhdanteet voivat muuttua Atlantin molemmin puolin, mutta sopimuspohja ja liittolaisuus pysyvät.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan tämä päivä on historiallinen.
– Eduskuntaan, eduskunnan käsittelyyn (on tuotu) sopimus, joka on painava mittaluokassaan, ja tietysti, kun katsotaan vähän Euroopan turvallisuustilannetta, se on välttämätön. Siitä hyvä huomio: kiitos laaja-alaisesta tuesta kaikista puolueista tälle sopimukselle.
Keskustan kansanedustaja Mikko Savola totesi, että DCA-sopimus tehdään, jotta ei tarvitse miettiä, kuinka toimitaan, jos kriisi tulee.
– Me olemme Naton jäsenmaa, ja nyt me syvennämme entisestään kahdenvälistä yhteistyötä Naton sotilasmahdin eli Yhdysvaltain kanssa.
– Tämän sopimuksen myötä tehdään käytännön lainsäädäntö sille, kuinka harjoittelutoiminnan suhteen toimitaan, kuinka varastoinnin suhteen toimitaan, kuinka alueitten käyttö Suomessa tapahtuu, ja tämä on hyvä asia, Savola kertoo.
DCA-sopimuksen hyväksyminen tarvitsee eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistön.
– Keskusta tukee tätä esitystä, DCA-sopimus on meille tärkeä.
Savola kysyi ministereiltä, millaisia mahdollisuuksia Pohjoismaiden kesken DCA-sopimus tuo ja kuinka se tiivistää meidän pohjoismaista yhteistyötä.
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) totesi, että jo pelkästään se, että kaikki Pohjoismaat ovat Natossa, antaa hyvän viitekehyksen yhteistyön tiivistämiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikassa erityisesti puolustuksen saralla.
– Ja toden totta myös se, että kaikilla mailla on DCA-sopimus, joka kaikilla tärkeimpien määräysten osalta on lähes samanlainen, toki helpottaa yhteistyötä ja sitä kautta parantaa meidän pelotettamme ja puolustustamme olennaisesti.
Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen kysyi, mitä sopimus tarkoittaa ydinaseiden osalta, sillä niistä ei ole siinä kirjausta.
– Esimerkiksi Norjan ja Tanskan DCA-sopimuksiin on eksplisiittisesti kirjattu se, mitä näiden maiden lainsäädännössä sanotaan ydinaseista. Näin ei käsittääkseni ole Suomen sopimuksen kohdalla.
Ulkoministeri Valtonen muistutti, että Suomen ydinenergialaki kieltää ydinräjähteiden maahantuonnin, valmistamisen, hallussapidon ja räjäyttämisen, ja se kieltää myös ydinaseiden kuljettamisen Suomen kautta.
Kansanedustaja Veronika Honkasalo (vas.) huomautti, että terveessä demokratiassa on myös sijaa kriittiselle keskustelulle ja myös avoimelle kansalaiskeskustelulle.
– Ja tämä on ehkä tässä Suomen ulko‑ ja turvallisuuspolitiikassa ollut semmoinen asia, joka viime vuosina on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Honkasalon mukaan Suomen ei tule sallia ydinaseita alueellaan missään olosuhteissa.
– Ja tämä on asia, joka ei saa jäädä tässä eduskuntakäsittelyssä millään tavalla epäselväksi. Pidän hyvänä esimerkiksi Norjan linjausta tässä asiassa. Meille tietenkin tärkeätä on myös, että tätä omaa lainsäädäntöä tässä suhteessa ei myöskään avata.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen luonnehti ”historialliseksi valinnaksi” sitä, että Suomi tulee DCA-sopimuksella näin lähelle puolustuksessa Yhdysvaltoja.
– Tämä on kiistatta Suomelle uusi sivu, ja hyvä niin. Toisaalta tämä on käytännönläheinen sopimus, joka ikään kuin täydentää jo tehtyä historiallista valintaa tulla puolustusliitto Naton jäseneksi.
– Tämä mahdollistaa kaikissa mahdollisissa tilanteissa puolustusliiton ja Yhdysvaltojen toiminnan sujuvalla tavalla ja vahvistaa meidän turvallisuutta tavalla, joka kaikissa tilanteissa kunnioittaa Suomen suvereniteettia, Tuppurainen kehuu.