Gazan sota kipinöi Euroopassa – Professori soimaa eliittiä "vahingollisesta harhasta"
Gazan sota läikkyy laajasti eurooppalaisiin yhteiskuntiin, ja esimerkiksi Ranskassa on tehty ennätysmäärä juutalaisvihamielisiä tekoja.
– Ensimmäinen ajatus ammattihistorioitsijalla oli, että eikö historiasta ole mitään opittu. Vihan kautta tapahtuva yhteiskunnallinen ja poliittinen toiminta ei ole koskaan tuonut mitään hyvää, Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe sanoo.
Kolben mukaan viha ja ääri-ilmiöt nousevat kriisien jälkeen. Niin kävi 1920- ja 1930-luvulla, ja niin näyttää käyvän nytkin. Kriisejä on ollut viime vuosina tiheään. Ensin tuli 2008 talouden alamäki, sitten korona, Ukrainan sota ja nyt viimeisenä Israelin ja Hamasin väliset väkivaltaisuudet.
Kolbe pitää tilannetta surullisena ja valitettavana. Samalla näyttää siltä, että demokraattinen järjestelmä on menettänyt otteensa ihmisten arkeen.
Palestiinalaisjärjestö Hamasin hyökkäys Israeliin alkoi 7. lokakuuta, kun palestiinalaisjoukot tunkeutuivat maahan ja ottivat panttivankeja. Sen jälkeen Israel on vastannut toimiin.
Suhde Israeliin jakaa Euroopan unionin jäsenmaita. Suomessa istuu nyt poikkeuksellisen Israel-myönteinen hallitus.
Kolben mukaan taustalla on monimutkainen paletti, joka juontaa juurensa Euroopan historian nollapisteenä pidettyyn holokaustiin. Holokausti halutaan tuomita ja tukea Israeliin asiaa. Taustalla elää vahva kristillinen traditio.
– Suomessakin on valtava määrä kristillisiä yhteisöjä, joissa Jumalan valitun kansan asia on osa kristillistä identiteettiä. Vuosittain satoja suomalaisia matkustaa Israeliin, koska se on kristinuskon tapahtumapaikka numero yksi, Kolbe kuvaa.
Samalla nykyinen Israel on moderni valtio, jota Suomen kaltainen valtio voi olla tukemassa.
Israel-myönteisyyden rinnalla kulkee koko ajan myös narratiivi sorretusta palestiinalaisesta kansasta, joka puhuttelee erityisesti poliittista vasemmistoa. Professorin mukaan molemmat virrat ovat olleet Suomessa voimakkaasti läsnä aina 1960- ja 1970-luvuilta lähtien.
– Tämä on historian toistamista. Näkemykset eivät ole kehittyneet, eivätkä myöskään lähentyneet, Kolbe kuvaa.
Gazan sodan myötä uskonnot ovat olleet Euroopassa esillä enemmän kuin aikoihin.
Kolben mukaan uskontojen merkitys on koko ajan ollut olemassa, mutta länsimaiseen demokratiaan uskovat ja ihmisoikeuksia kannattavat intellektuellit ovat sen välillä unohtaneet.
– Oli aika, jolloin julistettiin jopa ideologioiden kuolleen. Ajateltiin, että kun elintaso kasvaa ja kurjuus poistetaan, niin ihminen ei tarvitse enää abstraktia tarvetta uskoa johonkin aatteeseen. Ei ole ymmärretty ihmisen henkisen hyvinvoinnin tärkeyttä, Kolbe selittää.
Kuitenkin uskonnollisuus on ollut niin eurooppalaisessa kuin suomalaisessa yhteiskunnassa läsnä tuhansia vuosia, ei se ole mihinkään lähtenyt.
– Uskonnon merkityksen poistuminen on ollut eliitin erittäin vahingollinen harha ja sen hedelmiä tässä nyt kannetaan, Kolbe paaluttaa.
Tilannetta vaikeuttaa se, että maahanmuuton myötä monessa Euroopan maassa elää ennätysmäärä muslimeja.
Esimerkiksi saksalaislehti Bild julkaisi näyttävän 50-kohtaisen manifestin, jonka sanat on osoitettu muslimeille. Saksa ei ole lehden mukaan onnistunut tekemään selväksi, mitä se odottaa jokaiselta, joka haluaa elää maassa. Lehti ottaa kantaa niin kielitaitoon kuin huntuihin.
Vaatimukset näyttävät Suomesta katsottuna perussuomalaisten ohjelmalta. Nationalismikeskustelu on meillä vaikeaa. Professorin mukaan yhteisymmärrykseen siitä, että mikä on lainausmerkeissä “oikeaa suomalaisuutta” ei päästä.
– Silloin unohtuu, että hyvin paljon niistä perinteistä, jotka miellämme suomalaisiksi, on universaaleja, globaaleja tai ainakin eurooppalaisia. Kaikkien asioiden nationalisoiminen ei ole ratkaisu ongelmiin.
Poliittisesti teemat ovat jääneet perussuomalaisille, vaikka Kolben mielestä muidenkin puolueiden olisi syytä terhakoitua.
– Perussuomalaisten menestyksen juju on se, että heillä on ollut sormenpäätuntuma siitä, että ihmiset kokevat epävarmuutta näiden asioiden edessä ja kaipaavat selkeää raamitusta. Kun yhteiskunta ei ole sitä tuottanut, perussuomalaiset ovat sen tehneet poliittisena liikkeenä.
– 80 prosenttia suomalaisista ei ajattele niin kuin perussuomalaiset, mutta he ovat ottaneet tyhjän tilan ja onnistuneet menestyksellisesti, Kolbe jatkaa.
Professori huomauttaa, että nationalismin ei pitäisi olla pelottava mörkö. Tunteena nationalismi on ehdottomasti positiivinen ja tuo mukanaan paljon hyvää, kuten ylpeyttä ja iloa omasta olemassaolosta.
Jos nationalismia aletaan käyttää ulossulkemisen menetelmänä, se yksinkertaistaa ja esittää todellisuuden liian väkivaltaisesti vääristäen.
– Mutta valitettavasti suomalaisen yhteiskunnan vahvuus ei ole monidialogisuus. Sen näkee jo siinäkin, jos katsotaan stadi vastaan lande -asetelmaa, joka on erittäin stereotypinen eikä huomioi ihmisten moninaisuutta. Tarvitsemme monien äänien kirjoa.
Kokonaisuutena suomalaisessa yhteiskunnallisessa arvokeskustelussa ovat nyt palikat sekaisin, Kolbe sanoo.
Suomessa ei ole kyetty pohtimaan, että mikä on se pienin yhteinen hyvä, jota kohden yhteiskunnassa pyritään. Maa on kuplautunut, mikä on tuonut mukanaan erittäin haitallista kyvyttömyyttä kommunikoida ja keskustella. Ennen vanhaan istuttiin yhteisen pöydän ääreen miettimään, miten kriiseistä selvitään. Tällä hetkellä politiikka on kriisissä.
Kolben mielestä nyt pitäisi analysoida myös median ja sosiaalisen median roolia. Journalistista kiinnostavuutta haetaan vastakkainasettelusta, jolloin medialle tulee keskeinen rooli polarisaation aikaansaajana.
– Se on valitettavaa, sillä todellisuudessa 90 prosenttia ihmisistä elää siinä välissä harmaalla kentällä välttäen ääripäitä, Kolbe sanoo.