Muistoryyppyjä
Ihan luonnollisista syistä kuolotiheys omassa ikäluokassa tuntuu kiihtyvän. Sitten on tietysti sairauksien lisäksi onnettomuudet ja muita syitä.
Alkiolaiseen raittiuteen pohjaavassa lehdessä on melkein epäsopivaa kertoa alkoholin käytöstä, mutta eivätköhän muutamatkin nimeltä mainitsemattomat keskustalaiset ole senkin tabun rikkoneet.
Minulla on yksi alkoholinkäyttötapa jota pidän huomaavaisena. Kun kuulen jonkin tuntemani tai ainakin kunnioittamani ihmisen edesmenneen, otan sen päivän päätteeksi pikkulasillisen laadukasta portugalilaista brandya, jos ei ole, niin nimikkoviina Jallu saa kelvata. Vain sen pikkulasillisen, muutaman senttilitran.
Asiaan kuuluu kohottaa malja vainajan nimi mainiten. Asiaan kuuluu myös muistella hyvällä, muutamalla luonnehdinnalla ”mies paikallaan”, ”oli se äijä” tai ”loistava muija”.
Ehkäpä rouva joutuu kuulemaan myös muutaman vainajaan liittyvän anekdootin ja tuhannesti kuulemansa muisteluksen yhteisistä hommista edesmenneen kanssa.
Kaikki ihmiset eivät ole mukavia eläissään, miksi siis olisivat kuoltuaan. Hiljainen kannanotto on sekin, että muistomaljaa ei nosteta.
Sentimentaalisuuteen taipuvainen kun olen, on muistoryyppy otettu joskus myös hyvin palvelleelle vaunulle, sen siirtyessä uudelle omistajalle. Uuden auton litkat eivät kuulu tähän aihepiiriin…
Rouva epäilee, että luen kuolinilmoituksia tarkoitushakuisesti. No en! Aina ei ymmärretä, ei tiedetä tai muisteta asiayhteyttä. Kun Iltiksen pilapiirtäjä Kätsy kuoli, kaivoin muistoryyppylasit esiin. Kysyttiin, että miten liittyy minuun tai meihin.
Talutin rouvan eteiseen, jonka seinällä on kehystettynä osa kirjojeni kansista. Niitä on 54, seinäpinta-ala ei enää riitä. No kuitenkin, Iita-lehmän kaupunkikuume, Otavan kustantama satukirja, kuvitus Jarmo Koivunen, eli siis Kätsy.
Entäs kun Harry Belafonte menehtyi. Ryyppy ja päälle vielä Ee-o, ee-ee-oo-huuto. Kas, Banaaninlastaajan laulu, ja minä olen sekopäissäni kirjoittanut kotimaisen banaanin satavuotishistoriikin. Vai ei ole asiayhteyttä!
Aamukuudelta keittiössä radio auki. Tunnistin biisin ja sanoin että Blondie laulaa. Niin rouva kysyi sarkastisesti, onko kuollut, pitääkö viinaa juoda.
Painettu lehtikin loppuu. Mutta vielä ei ole muistoryypyn aika. Ei lehden, eikä puolueen.