Ympäristövaliokunta ei kannata kansalaisaloitetta vihreän siirtymän päästöjen rajoituksista
Eduskunnan ympäristövaliokunta esitti mietinnössään keskiviikkona vihreän siirtymän päästöjä kuriin vaatineen kansalaisaloitteen hylkäämistä.
Kansalaisaloitteen tavoitteena on estää akkumateriaalitehtaiden ja metallimalmikaivosten toiminnan yhteydessä vapautuvien päästöjen, kuten sulfaatin ja ksantaattien, päätyminen Suomen vesistöihin ja Itämereen.
Kansalaisaloite vaatii, että valtioneuvoston asetusta vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista päivitettäisiin.
Ympäristövaliokunta ehdottaa aloitteen hylkäämistä, koska ympäristöministeriö valmistelee jo kansallista säädöshanketta, jossa on tarkoitus toimeenpanna muutokset EU:n vesidirektiiveihin.
Ympäristövaliokunta antoi mietinnössään kuitenkin kaksi lausumaehdotusta. Niissä muun muassa edellytettiin sitä, että Suomessa edistettäisiin tutkimus- ja kehitystyötä, joka auttaisi selvittämään ksantaattien haitallisuutta.
Kansalaisaloitteen takana on kansalaisliikkeestä syntynyt Puhtaan meren puolesta -yhdistys, jonka hallituksen varapuheenjohtajana toimii keskustavaikuttaja Outi Lankia.