Yllättävä kyselytulos: Nuoret naiset miehiä tyytyväisempiä palkkaansa
Nuoret naiset ovat työelämässä laajasti miehiä tyytymättömimpiä. Kyselyn mukaan he ovat tyytymättömämpiä erityisesti siihen, kuinka onnistuneesti heidät otetaan osaksi työyhteisöä sekä siihen, paljonko heidän mielipiteitään kuunnellaan.
Lisäksi nuoret naiset ovat työelämässä nuoria miehiä tyytymättömämpiä esimerkiksi tasavertaisuuskokemukseensa, saamaansa perehdytykseen ja työyhteisön ilmapiiriin.
Tiedot selviävät 15–25-vuotiaille suunnatusta Oikotien Vastuullinen kesäduuni -tutkimuksesta, johon vastasi 13 162 kesätyöntekijää,
Palkka on ainoa seikka, johon nuoret naiset ovat työelämässä nuoria miehiä tyytyväisempiä.
Naisista on kesätyöpalkkaansa täysin tyytyväisiä on 44 prosenttia ja jokseenkin tyytyväisiä 34 prosenttia. Eli yhteensä 78 prosenttia. Miehistä vastaavat prosentit ovat 40 ja 32, Oikotie Työpaikkojen johtaja Päivi Salminen-Kultanen kertoo tiedotteessa.
– Mielipide-ero on yllättävä, sillä naisten palkkatulot ovat Suomessa keskimäärin pienempiä kuin miesten. Vuonna 2021 naisen euro oli 84 senttiä, Salminen-Kultanen huomauttaa.
Nuoret naiset myös suosittelevat työtään muille yhtä innokkaasti kuin miehet. Naiset myös jatkavat saman työnantajan palveluksessa yhtä mielellään kuin miehet.
Maakunnallisessa vertailussa työelämässä viihtyvät parhaiten Pohjois-Savon nuoret. Seuraavaksi parhaiten viihdytään töissä Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Negatiivisimmat kokemukset työelämästä ovat Varsinais-Suomen nuorilla. Toiseksi apeinta on Kymenlaaksossa ja kolmanneksi apeinta Kanta-Hämeessä.
Suomalaisnuorten kokemus työelämästä on kyselyn perusteella kokonaisuutena erinomaisella tasolla. Työpaikkaa hakiessa ja valitessa työnantajan vastuullisuus on nuorille huomattavasti tärkeämpää kuin koko aikuisväestölle.
Työelämässä viihtymisen maakuntaranking:
- Pohjois-Savo (yhteensä 96 % nuorista on täysin tyytyväisiä tai jokseenkin tyytyväisiä työarkeen.)
- Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu (95 %)
- Satakunta, Pohjois-Karjala ja Lappi (94 %)
- Uusimaa, Etelä-Savo, Keski-Suomi ja Etelä-Pohjanmaa (93 %)
- Pirkanmaa, Päijät-Häme, Etelä-Karjala ja Keski-Pohjanmaa (92 %)
- Kanta-Häme (91 %)
- Kymenlaakso (90 %)
- Varsinais-Suomi (89 %)