Yle: Tiilikainen puhuttelee Mavin johdon tukimyöhästelystä

Maataloustuet

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) aikoo puuttua maataloustukien jatkuvaan myöhästelyyn maanviljelijöille, uutisoi Yle.

Hän puhuttaa alkuviikosta tukien maksamisesta vastaavan Maaseutuviraston Mavin johtoa. Maaseutuviraston ylijohtajana toimii Leena Tenhola.

– Tulen Mavin johdon kanssa käymään tilannekatsauksen ja sen jälkeen ministeriössä hahmotellaan että miten tilanteeseen tartutaan, Tiilikainen kertoo Ylelle .

Mavi on joutunut siirtämään viime vuodelta peräisin olevia EU-maataloustukien maksatuksia viljelijöille useilla viikoilla eteenpäin.

Lopputukien maksatus piti olla huhti– toukokuussa, mutta tietojen mukaan tukirahat ilmestyvät tilille reilusti myöhässä, viimeisimmät vasta juhannusviikolla.

Tilanne on pakottanut maatalousyrittäjät tekemään uusia maksujärjestelyjä ja neuvottelemaan lainoja uudelleen.

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n mukaan maksatuksia on lykätty 250 miljoonan euron edestä puolella vuodella.

– Viivästyksiä on tullut taas monissa eri tukimuodoissa ja ne koskettaa monia tiloja. Tilanne on todella valitettava, Tiilikainen sanoo.