Yle: Ranne keskeytti Länsirata-neuvottelut, Orpon mukaan hallitus käsittelee asiaa ensi viikolla
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) on ohjannut keskeyttämään neuvottelut Länsiradasta eli ns. tunnin junasta, kerrotaan Ylelle liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Syynä on ministeriön mukaan se, että kuntien kanssa ei ole saavutettu neuvottelutulosta. Tässä vaiheessa ministerillä ei ole muuta sanottavaa, kertoo Yle.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) on kommentoinut neuvottelutilannetta Ylelle tekstiviestillä. Orpon mukaan neuvottelut kuntien välillä ovat jatkuneet.
– Hallitusohjelman kirjaus on voimassa. Neuvottelut ovat jatkuneet kuntien välillä. Asian käsittely hallituksen piirissä ensi viikolla.
Orpon mukaan hallitus siis käy sisäistä keskustelua Länsiradasta vaaliviikonlopun jälkeen.
Iltalehti kertoi jo aiemmin, että Länsiradan neuvottelut ovat tyystin poikki.
Pääministeri Orpo sanoi Iltalehdelle iltapäivällä eduskunnassa, ettei hänellä ole tietoa, että hanke olisi kaatumassa. Orpo sanoi uskovansa, että hanke voi edelleen edetä.