Trump: Yhdysvallat iski huumeita kuljettaneeseen alukseen ja tappoi kolme ihmistä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin mukaan maa on tehnyt iskun jo toiseen Yhdysvaltoihin matkalla olleeseen, väitetysti huumeita kuljettaneeseen alukseen. Trump kertoo asiasta Truth Social -viestipalvelussaan. Hänen mukaansa isku tehtiin kansainvälisillä vesillä ja siinä tapettiin kolme ihmistä.
Trump sanoo, että Yhdysvaltain asevoimat teki iskun hänen käskystään. Yhdysvallat teki myös aiemmin tässä kuussa iskun alukseen, joka väitetysti kuului Venezuelaan kytkeytyville huumeiden salakuljettajille. Yhdysvaltain mukaan se tappoi kyseisessä iskussa 11 ihmistä.
Uutistoimisto AP:n mukaan jotkut demokraatti- ja republikaanisenaattorit ovat kyseenalaistaneet Yhdysvaltain toimien laillisuuden. Yhdysvallat on viime viikkoina vahvistanut sotilaallista läsnäoloaan Etelä-Karibian alueella.