WP: Muskin toimet ajoivat Yhdysvaltain sosiaaliturvan romahduksen partaalle
Amerikkalaisten sosiaaliturva on lähellä romahduspistettä Elon Muskin DOGE-viraston (Department of Government Effiency) toteuttamien leikkausten myötä, Washington Post uutisoi.
Lehti perustaa uutisensa viraston sisäisiin asiakirjoihin sekä yli 20:n nykyisen ja entisen viraston työntekijän haastatteluun.
Sosiaaliturvaa hallinnoivan liittovaltion viraston verkkosivusto on kaatunut neljästi kymmenen päivän aikana palvelimien ylikuormittumisen vuoksi, mikä on estänyt miljoonia edunsaajia kirjautumasta sisään palveluun.
Viraston puhelimet soivat lakkaamatta, ja niihin vastaavat kenttätoimistojen päälliköt, sillä valtaosa vastaanottovirkailijoista on joutunut irtisanotuksi. Virastolla ei ole enää myöskään asiakaskokemusten seurantaa, koska sekin on lakkautettu.
Kymmenestä alueellisesta toimistosta kuusi on suljettu. Tutkimushankkeita on peruutettu ja kokonaisia osastoja, kuten ihmisoikeuksiin ja modernisaatioon keskittyneet osastot, lakkautettu.
Yhdysvaltain sosiaaliturvahallinto jakaa vuodessa 1,5 biljoonan dollarin arvosta etuuksia eläkkeellä olevalle työntekijöille, heidän perheilleen sekä köyhille ja vammaisille amerikkalaisille.
Presidentti Donald Trumpin astuttua virkaansa ja Muskin DOGE-viraston aloitettua työnsä sosiaaliturvahallinnon 57 000 työntekijästä on pyritty irtisanomaan yli 12 prosenttia samalla kun Musk on pyrkinyt löytämään todisteita massiivisista sosiaaliturvapetoksista siinä kuitenkaan onnistumatta.
Myllerryksen vuoksi monilla sosiaaliturvakortteja tarvitsevilla eläkeläisillä, vammaisilla ja laillisilla maahanmuuttajilla on ollut vaikeuksia päästä käyttämään etuuksiaan. Osa on suljettu kokonaan pois järjestelmän piiristä.
Viraston virkaatekevä johtaja Leland Dudek on julkaissut sarjan nopeita politiikkamuutoksia, jotka ovat luoneet kaaosta viraston kenttähenkilöstön työhön. Dudek on syrjäyttänyt kymmeniä virkamiehiä, joilla on vuosien kokemus sosiaaliturvan monimutkaisten etuus- ja tietotekniikkajärjestelmien johtamisesta.
Viime viikolla Dudek uhkasi sulkea koko viraston toiminnan vastauksena liittovaltion tuomarin päätökseen, joka kielsi DOGE-viraston henkilöstöltä pääsyn edunsaajien henkilötietoihin.
Eläkeläisten edunvalvontajärjestö AARP kertoi maanantaina, että se on saanut helmikuun alusta lähtien viikoittain yli 2 000 puhelua, mikä on tuplasti tavallista enemmän. Järjestön mukaan soittajat ovat huolissaan eläkkeistään, jotka he ovat itse kustantaneet työuransa aikana.
Sosiaaliturva on ensisijainen tulonlähde noin 40 prosentille iäkkäistä amerikkalaisista.
Trump on toistuvasti sanonut, että hallinto ”ei koske” kongressin säätämiin sosiaaliturvaetuuksiin, mutta vain kuudessa viikossa sosiaaliturvatoimistoihin ja niiden henkilöstöön kohdistuneet leikkaukset ovat vaikuttaneet etuuksien saatavuuteen, Washington Postin haastateltavat huomauttavat.
Monet nykyiset ja entiset sosiaaliturvaviranomaiset sanovat pelkäävänsä, että leikkausten taustalla on konservatiivien pitkäaikainen pyrkimys yksityistää viraston toiminnot osittain tai kokonaan.
− He sytyttävät tulipalon voidakseen tulla sammuttamaan sen, sanoo yksi Washington Postin haastattelemista entisistä virkamiehistä.