"Koronavuoden historiaa mustan huumorin keinoin" – Otos keskustan puoluekokouksesta valittiin vuoden lehtikuvaksi
Keskustan puoluekokouksessa Ouluhallissa Oulussa syyskuussa 2020 otettu humoristinen otos valittiin vuoden lehtikuvaksi.
Kuvassa näkyy talkoolaisen Tuija Tikkasen käyttämä Tuuterin kansallispuku ja käsi, joka on suojattu kertakäyttöhanskalla. Yleisradion verkkosivuilla julkaistu kuva oli osa isompaa reportaasia poikkeustilanteessa järjestetystä puoluekokouksesta.
Vuoden 2020 lehtikuvan otti Ylellä työskentelevä Silja Viitala. Hänen kuvansa kertoo huumorin keinoin koronavuodesta.
Tuomariston mukaan pelkistetty kuva yhdistää historiaa ja hetkellisyyttä eleettömästi ja sitä maustaa huumori.
Vuoden 2020 kuvajournalisti on freelancerina työskentelevä Antti J. Leinonen. Vuoden urheilukuvan otti Aamulehdelle työskentelevä Jukka Ritola. Kuva kertoo korona-ajan koettelemista urheilufaneista. Hanna-Kaisa Hämäläisen kuva yhteisöllisestä vapaaehtoistyöstä toi voiton uutiskuvasarjassa.
Korona-ajan poikkeuksellisuus näkyi kilpailutöissä, sillä pandemia aiheutti rajoituksia kuvaajien työhön.
– Kuvaajat ovat löytäneet näissä vaikeissa olosuhteissa omat tapansa luoda vaikuttavia ja kiinnostavia valokuvia, jotka jäävät dokumenteiksi merkittävästä ajanjaksosta ja sen mukanaan tuomista muutoksista, toteaa kilpailun järjestävän Suomen kuvajournalistien puheenjohtaja Antti Yrjönen tiedotteessa.
Kilpailuun osallistui tällä kertaa 81 kuvaajaa lähes 2 000 kuvalla. Aiemmin kilpailu on tunnettu Vuoden Lehtikuvat -nimellä.