Viron ulkoministeri uskoo EU:n yhteiseen linjaukseen venäläisten viisumirajoituksissa – "Se on mahdollista, kunhan viestimme on selvä"
Suomi ja Viro aikovat lisätä painetta EU-tasolla, jotta venäläisten viisumirajoituksiin löytyy yhteinen ratkaisu koko alueella. Molempien maiden ulkoministerit uskovat, että EU:n yhteinen linjaus on mahdollinen siitä huolimatta, että muun muassa Saksa on suhtautunut rajoituksiin nihkeästi.
– Se on mahdollista, mutta meidän täytyy tehdä omasta näkökulmastamme tehokas ja vaikuttava ulostulo. Siinä on oltava selvä viesti siitä, että tämä (rajoitukset) on asia, joka pitää tehdä, sanoi Viron ulkoministeri Urmas Reinsalu tiedotustilaisuudessa.
Reinsalu tapasi Helsingissä ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) keskiviikkona.
Reinsalu ja Haavisto vakuuttivat nostavansa asian ponnekkaasti pöydälle, kun EU-maiden ulkoministerit tapaavat epävirallisesti Tshekin pääkaupungissa Prahassa elokuun päätteeksi.
Reinsalu sanoi lähtevänsä neuvotteluun myönteisellä mielellä, vaikka uskoikin keskustelusta tulevan tiukka. Hän kertoi Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin anoneen häneltä pari viikkoa sitten, että Eurooppa lisäisi rajoituksia venäläisten viisumeille.
Myös Haavisto sanoi uskovansa, että yhteinen linjaus tässä asiassa on EU-tasolla jopa helpompi saavuttaa kuin monessa muussa, kunhan Suomen ja Baltian maiden tilanne selitetään muille jäsenmaille.
Hän viittasi muun muassa siihen, että venäläiset voivat käyttää Suomea ja Baltian maita kauttakulkuun.
Viro kieltää torstaista alkaen muutamin poikkeuksin maahanpääsyn venäläisiltä, joilla on Viron myöntämä Schengen-viisumi.
Viron päätös siis koskee myös jo myönnettyjä viisumeita. Suomi puolestaan aikoo syyskuun alusta alkaen rajata turistiviisumien myöntämisen kymmeneen prosenttiin, mutta vanhat viisumit ovat Haaviston mukaan edelleen valideja.
Reinsalu vertasi Viron linjaa korona-ajan liikkumisrajoituksiin rajoilla ja uskoi turvallisuusperusteen täyttyvän myös nyt, kun käynnissä on sota.
Humanitaariset syyt ovat Virossa poikkeus kieltoon, myös Suomessa kaavaillaan vastaavaa.