Vihreän Langan entinen päätoimittaja Pekka Haavisto pahoillaan lehden lopettamisesta – ”Kyllä se on surkea kehitys”

Puolueen puheenjohtaja Ohisalo ei kommentoi puoluelehden rahoituksen lakkauttamista
Vihreät

Puoluelehti Vihreän Langan ensimmäinen päätoimittaja, ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) pitää lehden rahoituksen lopettamista valitettavana.

– Kyllä se on surkea kehitys, jos poliittiset printtilehdet häviävät, hän sanoi eduskunnassa STT:lle.

Haaviston mukaan lehdellä on ollut tärkeä rooli jäsenistön tiedon ylläpitäjänä ja keinona saada uusia ihmisiä mukaan liikkeeseen.

– Tiedän, että monelle varsinkin syrjäseudulla asuvalle vihreälle lehden tilaaminen ja lehden tuleminen on ollut se linkki, jonka hän on kokenut saavansa tähän vihreään keskusteluun.

Haavisto toivoo, että lehden toimittamiseen käytetyt resurssit käytetään myös jatkossa yhteydenpitoon jäsenistöön ja aktiiveihin, ettei linkki häviä.

Haavisto sanoo, ettei itse ole ollut mukana neuvotteluissa, joissa lopettamisesta päätettiin. Puolue on kertonut, että puoluehallitus päätti asiasta kokouksessaan lauantaina.

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo ei kommentoinut asiaa STT:lle vaan sanoi, että tiedottaminen kuuluu puoluesihteerille.

Haavisto on pahoillaan demokratian kannalta siitä, että lehden lopettamisen mukana menetetään taitavat, itsenäisesti toimivat journalistit.

– Puoluelehden periaatteisiin kuuluu, että journalismi on itsenäistä eikä vain puoluepropagandaa. Tehdään itsenäisiä artikkeleita ja toimittajat toimivat itsenäisesti.

Haaviston mukaan toimittajille on sallittu kriittinenkin näkemys puolueesta.

Vihreällä Langalla on vihreän liikeen syntyhistoriassa tärkeä merkitys, sillä lehti perustettiin ennen puoluetta, Haavisto muistuttaa.