Näkökulma: Vihreät löivät oman puoluelehtensä lihoiksi ja se on tappio ihan tavallisille suomalaisille

Vihreät kertoi keskiviikkona lopettavansa oman lehtensä Vihreän langan rahoittamisen. Käytännössä se tarkoittaa lehden lakkauttamista.

Päätös on surullinen. Sitä voi vain kummeksua.

Vihreä lanka edustaa muiden puoluelehtien ohella niitä harvoja medioita, jotka myöntävät avoimesti poliittisen kytköksensä ja tuovat suomalaiseen uutisvirtaan tietoa siitä näkökulmasta käsin.

Näin vihreiden päätös kaventaa merkittävällä tavalla suomalaista tiedonvälitystä ja heikentää moniarvoista mediakenttää. Häviäjiä asiassa ovat tavalliset kansalaiset.

Asian sanoi suoraan myös Vihreän langan päätoimittaja Riikka Suominen blogissaan.

Päätös on myös ristiriitainen vihreiden julistaman viestin suhteen. Puolueen riveistä on tavattu huudella isoon ääneen vapaan, riippumattoman ja moniarvoisen tiedonvälityksen perään. Nyt puolue rajoittaa sitä itse.

Vihreän langan lakkauttaminen nostattaa irvileukojen keskuudessa helposti esiin kysymyksen, että mihin vihreät puoluelehteään tarvitsee, kun heidän ideologiansa hallitsee jo kaikkia tiedotusvälineitä.

Ajatuksesta voi olla monta mieltä, mutta puheet yksipuolisesta tiedonvälityksestä ovat olleet viime vuosina vallalla hyvin paljon. Sitä ovat esittäneet myös keskustalaiset.

Suomessa on tultu tilanteeseen, jossa osa väestöstä kokee, ettei tiedotusvälineistä löydy heille sisältöä, joka puhuttelisi heitä tai käsittelisi heidän elämäänsä liittyviä asioita.

Se kehityssuunta on huolestuttava.

Jos jotkut, niin puoluelehdet pitävät vielä yllä sitä, että ainoa hyväksyttävä näkemys vaikkapa naudanlihasta tai pääministerin toimista ei ole se, mitä valtakunnan ykköslehdet ja verovaroin kustannettu Yle kertovat.

Vihreän langan häipyminen suomalaisesta mediakentästä heijastelee puoluelehtien tilaa laajemminkin.

Ala on elänyt isojen mullistuksien aikaa muun mediamaailman murroksen ohessa.

Vuoteen 2008 saakka puoluelehdet saivat erillistä lehdistötukea. Sen jälkeen lehdistötuki sisällytettiin puolueille maksettavaan puoluetukeen, jonka jälkeen puolueet ovat voineet laittaa rahaa tiedotukseen ja viestintään haluamallaan tavalla.

Puoluelehdissä se on tarkoittanut toiminnan supistamista ja yt-neuvotteluja varsinkin vaalitappioiden yhteydessä. Vihreät ovat ensimmäinen puolue, joka päätyy lopettamaan koko rahoituksen.

Päätöstään vihreät perustelee sillä, että se haluaa panostaa enemmän puolueen omaan sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan viestintään.

Näkemys on sikäli ymmärrettävä, että median kuluttamisen tavat ovat mullistuneet hätkähdyttävällä tavalla viime vuosina. Ja myllerrys vain jatkuu.

Muuttuneessa mediamaailmassa myös puolueet ovat ajautuneet haasteelliseen tilanteeseen. Heiltä kaivataan ihan uudenlaista viestintää ja osaamista, jotta he pysyvät pinnalla.

Entistä enemmän viestintävastuuta ovat saaneet myös suuret viestintätoimistot.

On kuitenkin yksi hyvin merkittävä ero, joka erottaa puolueen oman viestintäväen toiminnan puoluelehtien toiminnasta. Se on journalismi.

Vaikka puolueiden äänenkannattajien taustalla ovatkin poliittiset taustavoimat, ovat lähes kaikki Suomessa toimivat puoluelehdet sitoutuneet vastuullisen journalismin periaatteisiin.

Ne ohjaavat myös Suomenmaan toimituksen jokapäiväistä työtä.

Journalismissa olennaisinta on välitetyn tiedon pohjautuminen totuuteen ja objektiivisuuteen. Journalismissa nostetaan esiin tietoa, jota vallanpitäjät ja poliitikot eivät välttämättä halua kertoa.

Journalismissa tilaa annetaan kaikenlaisille äänenpainoille. Suomenmaassa se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ääntä saavat keskustan sisällä nekin, jotka eivät ole puolueen nykylinjaan tyytyväisiä.

Journalismin tehtävä on siis palvella lukijaa, tavallista kansalaista, kuten Suominen blogissaan osuvasti määritteli.

Puolueiden viestintäväkeäkin tarvitaan, mutta heidän tehtävänään on palvella lähettäjää eli puoluetta itseään.

Jos puolueet rajoittavat rahoituksen vähentämisellä toimintaa, joka palvelee tavallisia ihmisiä, heikentävät he silloin myös yhtä keskeisintä perusperiaatettaan eli kansalaisten puolustamista.

Puolueiden sisällä saatetaan helposti myös kuvitella, että heidän omalla viestinnällään tavoitettaisiin enemmän ihmisiä kuin puoluelehtien tekemällä journalismilla.

Ajatukseen sisältyy paljon harhaa.

Tutkimusten mukaan entistä harvempi suomalainen haluaa sitoutua mihinkään puolueeseen. Yhtään enempää ihmiset eivät halua leimautua puolueiden viestinnän kohteiksi.

Vaikka printtielhtien lukijakunta väheneekin, verkossa puoluelehdet tavoittavat huomattavan määrän ihmisiä. Nykyihmiselle on helpompaa lukea vaikkapa Vihreää lankaa, Demokraattia tai Suomenmaata kuin sitoutua niiden taustalla oleviin puolueisiin.

Jos puoluelehtien lakkauttamisesta tulisi laajempi ilmiö, poliittisten puolueiden kosketus kansalaisten arkeen kapenisi entisestään.

Puoluepoliittisesta viestinnästä tulisi entistä pienemmän piirin pulinaa.

Huolestuttavaa on myös se, minkä viestin vihreät lähettävät julkisuuteen puoluelehtensä lakkauttamisella.

Päätös kielii siitä, että journalismiin ja totuuteen sitoutunut toiminta ei ole niin tärkeää. Olennaisempaa on se, kuinka kovaa huutaa Twitterissä.

Monien mielestä puolueen toiminta on näyttänyt siltä ennenkin, mutta nyt vihreät sanovat sen vahingossa itse ääneen.